maanantai 3. kesäkuuta 2013

If you have a garden and a library you have everything you need




Tuo puutarhassa kruopsuttaminen ja kaivaminen ja kitkeminen ja istuttaminen ei oikein jätä aikaa lukemiselle, mutta kunhan tästä saadaan kaikki valmiiksi, aion maata tuntikausia riippumatossa tai piknikviltillä lukemassa. Jotenkin olen silti onnistunut keräämään taas pinon kirjoja pöydälle.

Koska Virgin suicides oli ihana elokuvana, mutta kirjana vielä ihanampi, hyllyyni kotiutui jo ajat sitten antikvariaatista Jeffrey Eugenidesin Middlesex. Takakannen perusteella tuskin olisin sitä valinnut (pitäisikin tehdä lista huonoimmista takakansiteksteistä), mutta nyt se vihdoin on luettavana ja kovasti pidän.

Huonoista tai liikaa paljastavista takakansiteksteistä puheen ollen, sain reissussa olleelta ystävältä jostain päin Italiaa Haruki Murakamin Sputnik - rakastettuni -pokkarin. En tiedä, kumpaan edellä mainituista tämä takakansiteksti lukeutuu, mutta varmasti se ei pääse pilaamaan mitään. Tämä on lukulistalla seuraavana.


Kirjastossakin on tullut taas käytyä, vaikka olen ikään kuin lakossa. Oma kirjastohuone sisältää vähän liikaa kirjoja, joita en ole vielä ehtinyt lukea. Mutta ehkä lakko koskee vain kaunokirjallisuutta. 

Tuulia Ahon ja Minna Kurjenluoman Puutarhan aika on ensimmäinen käsiini osunut puutarhakirja, jota tekee mieli silittää. En ole vielä puoliväliä pidemmällä, mutta mattapintaiset sivut, koko sivun tai aukeaman kauniit ei-puutarhakirjamaiset kuvat ja inhimillinen, anteeksi antava, innostuva ja ymmärtävä  teksti ovat jo vakuuttaneet, että tämä pitää saada omaksi.


Toinen lainani on Molla Millsin Virkkuri. Ehdin vasta nopeasti selata sen, mutta kummasti alkoi tehdä mieli kuteita.

Lopuksi vielä muutama kirppislöytö. Pekka Töpöhäntä on lapsuudesta tuttu uudemmista ja kuvitetummista painoksista, mutta en voinut vastustaa tätä 70-luvun alun painosta, jonka sai eurolla. Vanhoissa kirjoissa on jotain niin paljon enemmän. 


Flower Fairies -kirjat maksoivat 50 senttiä kappaleelta ja olen aivan rakastunut niihin. Alunperin nuo on julkaistu 20-luvun puolivälissä, mutta Google arveli minun omien olevan 40-luvun painosta. Aukeamalla on aina kuva vuodenaikaan sopivasta kukasta ja keijusta ja viereisellä sivulla englanninkielinen runo.


 

Nuoren naisen päiväkirja luonnon tapahtumista 1906 (painos vuodelta 1979) on muutaman viikon takainen kirppislöytö. Koko tuon vuoden ajan Edith Holden kirjasi ylös mielirunojaan ja englantilaisen talonpoikaiskulttuurin elämänviisauksia sekä eläin- ja kasvimaailman tapahtumia, jotka hän myös kuvitti. Kansiliepeessä kerrotaan, että Edith hukkui Thamesiin 49-vuotiaana ollessaan poimimassa kastanjapuun kukkia.

Ei kommentteja: