Voihan Persikka!

Kaikki lähti tästä leipäkorista. Se on Vallilan Persikkaa, ja voitin sen naapurin blogiarvonnasta. Hetken koria katseltuani aloin haaveilla samaisesta kuosista kappana keittiön ikkunassa. Voi se olisi ihanan raikas ja piristävää vaihtelua, niin paljon kuin keltapohjaista Puutarhurin parhaat -kangasta rakastankin. Ohimennen vilkaisin Anttilan Vallila-kulmauksen ja googlettelin Persikka-kappaa. Kuinka ollakaan edellisen kevään mallistona se oli aikalailla loppuunmyyty, etenkin tuo pinkki (olenko kertonut, että inhoan pinkkiä?). Ihan loogista siis, että kehitin siitä jonkinlaisen pakkomielteen.

Sitkeän (päivittäisen) googlettelun ja samojen verkkokauppojen läpikäymisen tuloksena sain kuin sainkin tilattua sivuverhon. Kyllä, halusin tuota niin paljon, että maksoin valmiiksi ommellusta vääränlaisesta verhosta, että sain sen leikattua palasiin ja ommeltua uudestaan. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi Vallilan verhot myydään yksittäin eikä pareittain, mutta tällä kertaa olin siitä erityisen onnellinen.

Ihan niin helpolla ei uutta verhoa tietenkään saanut. Ompelukone kärähti, kuten jo aiemmin kerroinkin. Ompelin verhon lisäksi tyynynpäällisiä lopusta kankaasta ja viime keväänä ostetusta raitakankaan palasta. Viikko piti välissä odottaa, että ehdin mummun koneella surauttamaan viimeiset saumat.

Siinä ne nyt on! Olen kyllä oikeasti silittänyt nuo, mutta siitä on jo aikaa.

Torstai oli toivoa täynnä ja siihen se sitten jäikin

Olisi ollut pitkä tarina blogiarvontavoitosta ja sen aiheuttamasta pakkomielteestä, saksitusta kalliista valmisverhosta ja uudesta keittiön kapasta, kaapista löytyneestä viime kevään kankaasta ja muutamasta tyynynpäällisestä, mutta se saa vielä odottaa. Tyynynpäälliset jäivät kesken, ja treffit mummun ja ompelukoneen kanssa on sovittu vasta torstaiksi. Viime torstaikin oli toivoa täynnä, kunnes armas ja uskollinen Singerini kärähti, ihan kirjaimellisesti.

Olohuoneen raikastusta

Olohuoneen verhoina melkein pari vuotta roikkuneet (miten niin olen laiska vaihtamaan verhoja?) puna-musta-oranssit Kaivot alkoivat kaikessa raskaudessaan hieman tökkiä. Kaivoin kaapista kevyemmät, tuollaiset luonnonvalkoiset. Sopivat muuten väriltään hyvin eiliseen lumi- ja räntäsateeseen! Heti verhojen vaihdon jälkeen nämä  virkkaamani tyynynpäälliset alkoivat tuntua liian tunkkaisilta ja paksuilta. 

 

Rikoin todennäköisesti jotain naisten sanatonta sopimusta ja kysyin mieheltä väritoiveita. Sininen ei varsinaisesti omiin suosikkeihin kuulu, joten hivutin sitä turkoosin suuntaan.

 

Torkkupeiton vaihto ei käväissyt edes mielessä ennen kuin tuo ohut turkoosi versio tuli vastaan roimasti alennettuna. Samaisesta ale-nurkasta löytyi pilkullinen koristetyynynpäällinen. Aikomus oli oikeastaan ostaa pätkiä useammasta kankaasta ja ommella erilaisia tyynynpäällisiä, mutta kangasvalikoima tuotti pettymyksen.

Koska jotain oli saatava heti paikalla, eikä yhteen tyynynpäälliseen tyytyminen tullut kysymykseenkään, ostin sitten lakanahyllyltä tuollaisen ihan tavallisen Annon musta-valkoisen ja ompelin sen pienemmäksi. Raikastui kivasti olohuoneen ilme.

Sinisen hortensian ruukun alla muinainen kirppislöytö, turkoosi mummopitsiliina, jolle löytyi vihdoin käyttöä.

Vappuhame

Meillä vietettiin ennakkovappua jo aurinkoisena sunnuntaina terassilla kera siman, munkkien, ilmapallojen, serpentiinin ja hyvän seuran. (Ja ilman kameraa.) Eilen siis saattoi hyvin nukkua harmaan iltapäivän läpi, syödä unisena tippaleipää ja ommella hametta yöllä. 

Neulominen ja virkkaaminen ei oikein nyt napannut, isoäidinneliöpeittoa lukuun ottamatta mikään ei ole kesken, ja Singerin puolausongelmakin ratkesi tuossa taannoin konsultoimalla mummua. Siispä ompelemaan. Tarkoituksena oli tehdä jotain ihan muuta, mutta sopivaa kangasta ei löytynyt. Sen sijaan tämä ihanuus kirjaimellisesti putosi syliin kaapista.

Ihana pöytäliina, kirpputorilöytöjä toissa kesältä, euron hintalappu vielä kiinni. Tarkoitus oli joskus saada aikaiseksi hankkia resoria ja vuorikangasta ja yrittää kopioida Globe Hopen vetoketjutonta hametta. En saanut aikaiseksi, joten hetken mielijohteesta toisen hameen kaavat esiin ja leikkelemään. Kangas riitti juuri ja juuri, kun tuon vyötärökaarrokkeen sisemmät osat leikkasi kahden sijasta neljästä palasta.

Muistinko mainita, etten todellakaan osaa ommella vetoketjua? No sellainen tähän kuitenkin tuli. Ensimmäinen ruskea lanka loppui puolivälissä, toinen helman siksakin puolivälissä puolatessa. Viimeisen pätkän, helman taitoksen tikkasin nurjalle puolelle, koska viimeiset ruskeat langat olivat siinä puolassa. Tuskin tarvinnee mainita, etten ostele ompelulankoja. Kokoelmani on erinäisiä vajaita rullia äidiltä ja mummulta opiskelijahaalareiden merkkien ompeluun.

Valmis hame ja tyytyväisen omistajan vappunaama. On se helma suora oikeasti, luonnolliset asennot kameran edessä vain hakusessa.

Jottei ihan koko vappua skipattaisi, vietettiin kahden kesken brunssihetki. Ruusujakin ostin, vaikken niistä tykkääkään, mutta kun olivat keltaisia.

Pikarusetti

Tahdoin eilen jotain isoa tukkaan, ja hetken mielijohteesta surautin (nostin ompelukoneen vain lattialle ja takkusin aikani, kun se sotki langan puolatessa) tällaisen rusetin. Musta-valkoraidallinen kangas oli ainoa järkevä kaapista löytynyt vaihtoehto. Olisin halunnut vähän muhkumman, mutta kangastilkusta sai juuri tuon kokoisen.

Tuskin tämäkään kaikkien taiteen sääntöjen mukaan meni, mutta siksakkasin reunat, ompeli suorakaiteen ja tuon keskiosan lenkin, joka on vain pujotettu rusetin keskelle.

Tässä vielä koon hahmottamiseksi huonosti asettunut tukka ja iso rusetti. Hyvin pysyi mummopinnillä.

Sataisipa huomenna!

Olipa kerran tyttö, joka oli etsinyt jo vuosikausia kivaa aikuisten kokoista sadetakkia, ja 2,5 metriä Marimekon Siirtolapuutarha-vahakangasta, joka oli viety tarpeettomana kirpputorille. Kun he kaksi kohtasivat, syntyi hieman turhankin kunnianhimoinen suunnitelma ja seikkailu alkoi.

Sopivan ohjeen löysin Suuri Käsityö -lehden numerosta 3/2010. Kaavoja tuli muokattua tarkoituksella ja vahingossa, hommaan kului muutama viikko sitten kokonainen sateinen sunnuntai (jonka jälkeen ei juuri olekaan satanut), eikä se todellakaan mennyt niin kuin Strömsössä. Olisi ollut suureksi avuksi, jos olisi ommellut joskus takin. Tai jonkin hihallisen asian yläasteen jälkeen. Tai edes ommellut. Sen kummempia ohjeita ei siis ole tulossa. Mutta jos tällaiseen joskus ryhdytte, niin ostakaa kunnollista maalarinteippiä! 

Tekovaiheesta on tämä yksi ainoa kuva taskuista ja niiden vuorikankaista ennen ensimmäistäkään ompelua. Sen verran keskittymistä vaativaa puuhaa oli näin kokemattomalle ompelijalle, että kamera hautautui jonnekin kaavapaperin alle.

 

Valmis sadetakkini (johon kaikesta huolimatta olen erittäin tyytyväinen) edestä ja takaa. Siinä on pyöreät taskut ja huppu! Sunnuntainaama ja häikäisevä aurinko.

Tuulilista (se lärpäke, joka taittuu vetoketjun päälle, opin uuden sanan) näytti mielestäni jotenkin tylsältä, joten ompelin siihen suuret muovinapit. Ne toimivat ihan koristeina, takissa on vetoketju ja listassa tarranauhat.

Olen jotenkin tykästynyt hulpioreunoissa lukeviin kankaiden nimiin ja sain kuin sainkin sen piilotettua tuulilistan takapuolelle.

"Minä haluan istua tässä ison tytön tuolissa"

Siskolla oli ongelma. Pienemmän lapsen saisi pian laittaa syöttötuoliin, mutta isompikin on vielä niin pieni, ettei ylety tavalliselta tuolilta. Juuri ennen nukahtamista (paras aika uusille ideoille) sunnuntaina keksin, että vanhasta pinnasängyn patjasta saisi tehtyä jonkinlaisen korokkeen tuolille. Heitin patjan eilen takapenkille ja ajattelin perehtyä asiaan ensi viikolla, kun ehtisin hakea kangasta. 

Sattumalta eilen illalla kirpputorilla tuli vastaan tämä ihana pinnasängyn pussilakanasetti. Siis aivan ihana! Voisin itsekin nukkua tällaisissa lakanoissa (mies ehkä ei). Kypsyttelin ideaa eilisen illan ja jätin toteutuksen tälle päivälle.

Todennäköisesti vaikeinta tässä projektissa oli valita, mitkä eläimet pääsisivät näkyviin. Olisin halunnut ne kaikki.

Itse toteutus on todennäköisesti kaikkien ompelusääntöjen vastainen, mutta hei, olen ommellut ihan yksin ilman kenenkään apua ainoastaan verhokapan ennen tätä. Leikkasin pinnasängyn patjasta (joka muodostuikin kahdesta ohueasta) tuolin istuinosan muotoisia paloja. Avasin pussilakanan saumat, silitin ja leikkasin sopivan palan. En todellakaan osaa kaavoittaa, joten taittelin kangasta ja kiinnittelin nuppineuloja, ompelin sauman kerrallaan, tutkailin tilannetta ja kiinnitin taas nuppineuloja.

Saanko esitellä, Singer, jonka kanssa olen tehnyt elämäni ensimmäisen ompelukoneaselevon. Tämä on ystävän kirppislöytö, sittemmin minun adoptoimani (vai onkohan meillä vielä yhteishuoltajuus). Ihanassa laukussakin se on.

"Onnittelut! Olet juuri aikeissa ommella maailman uudenaikaisimmalla ompelukoneella." Ja siltähän se melkein näyttää.

Lopputulos oli tämännäköinen. Siskolla on erilaiset tuolit ja niihin tuo on sopivampi. Koroketyyny on jämäkkä ja nauhoilla kiinnitettävä, patjoja peittää muovi, ettei maitolasin kaatuminen syliin haittaa, ja päällisen saa helposti pestyä, kun se on kiinni vain parilla napilla. Tämä tuli testattua jo tänään ja korkeuskin on kuulemma sopiva.