Louhisaaren juoma

Lapsuuden kesinä mökillä juotiin monesti mummun tekemää Louhisaaren juomaa. Jostain se tuli taas mieleen ja päätin kokeilla itsekin juhannukseksi. Ohjetta katsoin vähän sieltä sun täältä, eipä niissä suurempia eroja ollut.

Louhisaaren juoma

4-5 l mustaherukan lehtiä

2 sitruunaa

5 dl sokeria

5 l vettä

herneen kokoinen pala hiivaa

Huuhtele mustaherukan lehdet. Pese sitruunat, kuori, poista valkoinen osa ja viipaloi. Laita sankoon lehdet, sitruunan kuoret ja viipaleet, sokeri ja kiehuva vesi. Jäähdytä kädenlämpöiseksi. Liota hiiva haaleaan veteen ja sekoita joukkoon. Jätä kannella peitettynä huoneenlämpöön. Pullota seuraavana päivänä ja säilytä viileässä. Juoma on parhaimmillaan muutaman päivän kuluttua.

Kesä on täällä

Ihan hunningollehan tässä blogiin kirjoittamisessa taas kevään tullen jouduttiin. Vapaa-aika on kulunut puutarhassa, on uusittu ja laajennettu kukkapenkkiä, kruopsutettu vähän siellä ja täällä, laitettu kasvihuonetta ja kasvimaata ja ties mitä kaikkea.  Nyt on ensimmäinen kesälomapätkä ja aikaa kirjoittaa taas tännekin. Ehkäpä kuvapläjäyksellä on hyvä aloittaa.

 

Kevättä rinnuksis

Perjantaina olin kaupassa ihan vain ruokaostoksilla kun kassojen lähettyvillä jäin katselemaan siemenpusseja. Sille osastolle jäinkin sitten niin kauaksi että taaperoakin alkoi jo tympimään. Ei ollut tarkoitus tänä vuonna alkaa mitään kasvattelemaan, mutta sitten mua alkoi kiehtoa noi rucolat ja pinaatit (kun niitä meillä kuluu ihan päivittäin).  Ja kissoille ajattelin koittaa kylvää tuota ohraa.

Päädyin sitten ostamaan tuollaisen ikkunalautakasvihuoneen ja istutin siemenet siihen. En voinut uskoa silmiäni kun heti seuraavana päivänä istutuksesta sieltä jo puski jotain elävää! Noh, nähtäväksi jää saanko pidettyä sen elävän hengissä. Mä kun onnistun aika hyvin kaikki tappamaan ennemmin tai myöhemmin. Olisi kyllä mahtavaa jos jonkunlaista satoakin pääsisi korjaamaan.

Lähti sieltä sitten mukaan pari narsissiakin.

Ja vielä lisää keltaista! :D

Kevät on tänä vuonna tullut jotenkin liian yhtäkkiä. Siis nyt on jo maaliskuu, huh!

Syksyn ensimmäiset (ja melkein viimeiset) kranssit

Virkkasinpa tuossa lauantaina lahjalapasetkin, mutta kuvan ottaminen tuli mieleen vasta pakettiin käärimisen jälkeen, joten se siitä.

Aikomuksena oli tehdä tänä vuonna kranssi vain itselle, mutta sisko niin nätisti pyysi, että pakkohan se oli luvata hänellekin. Eipä sitä äitiäkään ilman voinut jättää. Tänä vuonna havujen sijaan käytin oksia. Kenties pohjat säilyvät useammankin vuoden, koristeitahan on helppo vaihtaa. Näihin kransseihin kieputin marjapensaiden oksia ja rusopajuangervoa ja saksin pensasaidasta vielä vähän risuisempaa angervoa joukkoon.

Koristeiden valinta tuotti hieman päänvaivaa, kun varastot ovat huvenneet vuosien saatossa. Toiseen löytyi vielä kookostähtiä ja peltisydämiä, toiseen jättikulkunen ja vähän enemmän kimalletta rautalankaan pujotetuilla akryylikiteillä. Tiedän kyllä, kumpi haluaa kummankin.

Vielä odottaisi pussillinen varpuja omaa kranssia varten. Ehkäpä viikonloppuna, alkavat illat olla jo niin pimeitä.

Vuoden pisin kuukausi

Lokakuu, vuoden pisin kuukausi, on täällä taas. Se aika, jolloin valo muuttuu kultaisesta kylmäksi, aurinko lakkaa lämmittämästä, aamuisin kuura peittää kaiken, ja viimeistkin kesän rippeet katoavat.

Vielä hetki sitten tuntui aikaiselta laittaa lyhtyjä paikoilleen ja vaihtaa vuoden viimeiset kukat ulko-ovelle. Nyt hämärä tulee jo kovin aikaisin, ja kuuraiset leijonankidan kukat näyttävät vuodenaikaan kuulumattomilta.

On se aika vuodesta, kun käperryn viltin alle sohvannurkkaan, aloitan uusia tv-sarjoja ja katson joitain uudestaan, ympäröin itseni villalangalla ja keskeneräisillä neulomuksilla ja kynttilöillä, valitsen kirjahyllystä Muumeja ja keitän öisin teetä kahvin sijasta. Lokakuussa on taas aikaa pysähtyä.

Vihdoinkin syksy

Syyskuu. Olen odottanut, jos saa sanoa.

Mustikka-aika

Eilen hain viikonloppukukkia takapihalta.

Ja leivoin mustikkapiirakkaa äidin talouskoulun aikaisella ohjeella, joka on mielestäni vaatimattomasti paras. Viimevuotisia mustikoita löytyi vielä pakastimen pohjalta. Muumien Iltapurjehduksen miellän alku- ja loppukesän mukiksi, en osaa juoda siitä muulloin.

Aamut ovat olleet sumuisia jo jonkin aikaa ja tuoksuneet samalta kuin ala-asteen pihassa aina syksyn ensimmäisinä koulupäivinä. Niin tänäänkin.

Poljin hiekkatietä keskelle ei-mitään keräämään mustikoita talven varalle. Oli rauhallista, ainoatakaan ihmisen aiheuttamaa ääntä ei kuulunut. Pari kertaa humpsahdin melkein polvea myöten jonkin eläimen koloon. Hetkellisesti mielen perukoilla häivähti ajatus, ettei kukaan tiedä, missä olen. Mutta vain hetkellisesti. En edelleenkään osaa pitää metsää vaarallisena paikkana. Syksyinen metsä ja suopursun huumaava tuoksu, siinä on pala taivasta.

Sateisia päiviä

Viime päivinä on satanut. Tai ainakin vapaa-ajallani. Ei ehkä koko aikaa, mutta niin, että on harmaata ja märkää, ja jää mieluummin sisälle. 

Sain ison paketillisen tusseja ja innostuin taas värittämään. Ensimmäiseen kuvaan piti kokeilla melkein jokaista väriä.

Eilen illalla väritin riikinkukkoa, ikkunasta tuli tarpeeksi valoa ja koira järsi luutaan selän takana. Muuten oli aivan hiljaista. Näin hurja lauantai-ilta työpäivän päätteeksi täällä.

Eilen satoi hetken kaatamalla. Ei kauaa, mutta sen verran, että osa pioneista kaatui maahan. Parempi maljakossa. Tai pullossa, jos tarkkoja ollaan.

 

Ensimmäinen mansikkatorttu. Ostomansikoista, omat tuntuvat kypsyvän hitaasti näillä keleillä. Ensimmäistä kertaa pääsi kakkuvatikin käyttöön. Miten onnelliseksi ihminen voikaan tulla kauniista astioista.

Satoa odotellessa

Niin paljon kuin kukkia rakastankin, tahdon saada puutarhasta myös jotain syötävää. Siinä on jotain erityisen palkitsevaa hakea loppukesästä marjoja, hedelmiä ja kasviksia omalta pihalta.

Vadelma kukkii ja näyttäisi tekevän ihan kohtuullisesti marjojakin. Suoraan puskasta ne tulee varmasti syötyä.

Musta- ja punaherukkapensaita täällä on yhteensä yhdeksän. Osa menee pakastimeen, osa jaetaan eteenpäin ja osan saavat syödä linnut.

Raparperi on istutettu pari vuotta sitten. Tänä keväänä  istutin vähän lisää ja laitoin enemmän multaa. Se otti siitä kovasti nokkiinsa, mutta ehkäpä ensi vuonna saisi jo enemmän satoa.

Kirsikkakuva tarkentui jonnekin aivan väärään paikkaan, mutta en jaksanut ottaa uutta. Heitettiin verkko puun päälle, jos vaikka saisi enemmän omaan suuhun tänä vuonna.

Omenapuita meillä on kolme ja puoli. Kaksi isoa ja yksi keskikokoinen ilmeisesti siemenestä kasvanut. Se puolikas on metrin mittainen siemenestä huonoon paikkaan kasvanut, joka siirrettiin loppukeväästä, eikä sen selviytymisestä ole takuita. Toinen iso puu viettää nyt lepovuotta muutamalla hassulla omenalla. Viime vuonna se teki jättisadon (pelkästään pudonneita maahan mädäntyviä keräsin seitsemän kottikärryllistä).

Kaksi vuotta sitten keväällä kaivettiin pieni kasvimaa. 

Mansikoita on kymmenen puskaa, riittävästi syötävää niistä näyttäisi olevan tulossa.

Kasvimaan kulmaan olen pikkuhiljaa kasvattanut yrttimaata monivuotisilla. Ensin siihen tuli ruohosipuli kotoa, viime vuonna sitruunamelissa ja viherminttu. Tänä vuonna esikasvatin siemenestä rosmariinin ja timjamin, saapa nähdä, talvehtivatko ne.

Tänä vuonna kasvimaalle kylvettiin porkkanaa, retiisiä, hernettä, salaattia ja tilliä.

Mies rakensi kaksi vuotta sitten keväällä unelmieni kasvihuoneen vanhoista ikkunoista ja kierrätyslaudasta.

Tänä vuonna etualalla kasvaa kurkkua, itse kasvatettua paprikaa ja kirsikkatomaattia.

Lisäksi löytyy testimielessä vesimelonia, pari saatua chiliä, itse kasvatettua basilikaa ja timjamia ja uusimpana hankintana viiniköynnös maahan istutettuna.

Ensimmäiset kurkut ovat pian sormen kokoisia.

Paprika kukkii jo, mutta tuskin tämä kesä riittää kypsymiseen asti.

Kirsikkatomaatissa on jo melkoisesti raakileita.

Viiniköynnöksen syysleikkaus ja talvehtiminen vähän jännittävät, mutta eiköhän se hyvin suju.

On siinä vähän syötävää, jos kaikki ehtivät satonsa ajoissa tehdä.