Pitkästä aikaa

On siitä taas hetki vierähtänyt kun mitään käsityöhommia on kerenny tekemään. Tälläkään kertaa mitään kovin ihmeellistä tekeillä ole, mitäpä muuta näppärää kun isoäidinneliöitä. Helpot jättää kesken ja kaivaa esiin kun taas kerkiää tekemään. 

Tosta eco cottonista ajattelin tehä jonkun peiton, hitaasti mutta varmasti. 

Vielä noi muutamat palaset saavat toimia sisustuselementtinä... 

Vihdoinkin valmis!

Huhtikuussa 2013 kirjoitin tänne elämäni ensimmäisen blogipäivityksen. Se oli eräästä ikuisuusprojektista, sellaisesta jonka ei tarvitse valmistua nopeasti ja jota voi tehdä vähän kerrallaan muiden töiden välissä ja silloin, kun ei jaksa ajatella liikaa. Tuolloin innolla aloittamani isoäidinneliöpeiton virkkaaminen oli jatkunut jo yli vuoden.

Reilut kolme ja puoli vuotta, neljä poistunutta 7 Veljestä -väriä ja 234 isoäidinneliötä myöhemmin peitto on vihdoin valmis. Siihen kului varmasti päiviä, luultavasti viikkoja, kenties jopa kuukausia virkkaamista. Ja lukuisia selvitettyjä murhia. Ja paljon aikaa tehden kaikkea muuta. Yhdistelyvaiheessa huvitti ne kittanat pienet ensimmäiset neliöt, joita on virkattu kieli keskellä suuta rystyset valkoisina, ja ne yksiväriset isommat, joita on tehty myöhemmin rutiinilla tv-sarjoja katsellen.

Peittoon piti tulla vain kirjavia neliöitä, mutta minkäs teet, kun yksi väri pääsi salakavalasti poistumaan. Siihen piti tulla myös piparireuna, mutta lopulta omaa silmää miellytti enemmän raidallinen reunus kiinteillä silmukoilla. Jos nyt aloittaisin, tekisin varmasti erilaisen, mutta on tämä silti ihana.

Aloittaessani halusin, että peiton alle mahtuisi kahdestaan. Monta kertaa se on tuntunut aivan järjettömän kaukaiselta haaveelta, mutta lopulta peitolle tuli kokoa n. 135 x 200 cm. Tosin kissa on jo ominut sen. Kylmä ei ainakaan tule.

Kiirettä pitää

Viime aikoina on ollut tekemistä ihan liiaksikin. Joka paikkaan pitää revetä, mutta sehän on ihan normaalia... eikö? Tuppaa vaan käymään niin ettei mistään tahdo tulla valmista ihan kokonaan.

Syyskukkaset sain istutettua purkkeihinsa, kun oli tuota aurinkoakin tarjolla. Muuten pihapuuhastelut on menny suht tympeissä merkeissä tänä syksynä.

 Tontilta kaatui 25 puuta, niin tuota puusavottaa riittää varmaan ensvuodelle saakka.

Iltasin on jonkin verran kerinny rauhottumaan ja kaivamaan neulomukset esiin muuttolaatikoiden syövereistä. Totesin, että paljon on alotettu ja kesken on jäänyt monta hommaa. En edes muistanut mitä kaikkea on tullu alotettua.

Siinä nyt näin äkkiseltään muutamat keskeneräiset sukat. Päätin haastaa itseni ja tehdä noista joululahjoja, joten niiden on valmistuttava piakkoin. Toivottavasti saadaan tänne kuvat valmiista sukkapareista ennen joulua!

Tein aivan ihanan neulemekko löydön ja oli pakko laittaa kuva siitä tänne. Itsellä ei hermot riittäisi tullaisen tekemiseen, joten joudun tyytymään kaupasta valmiiseen versioon. Tässä kuitenkin ideaa jollekkin osaavalle ja hyvähermoiselle.

Rapalteri ja vaarin kuuskulmaiset

Nauratti eilen kun tajusin, että anoppi sanoo raparperiä rapalteriksi. Tämäkin tyttö teki viime viikonloppuna raparperistä piirakkaa ja mehua. Mulla ei tosin omia ole, mutta kävin mumman työnä raparperivarkaissa. Sitten kun mulla on omakotitalo, siellä kasvaa pelkästään raparperiä ja teen siitä kaikkea mahdollista, on se niin hyvää.

Maailman parasta mehua olen maistanut lukioikäisenä sen hetkisen poikakaverin luona. Hänen äitinsä oli tehnyt sen raparperistä ja se oli ihan taivaallista. Sen parempaa mehua ei ole sen koommin tullut vastaan. Nyt yritin itse tehdä ja ihan hyvää siitäkin tuli.

 Ja hei, peitto on vihdoinkin valmis! Veljeni on ilmeisesti kuullut isoäidinneliöistä, koska kysyi että onko nämä sitten jotain vaarin kuuskulmaisia. No niitäpä niitä.

Reunasta ei tietenkään tullut tasainen mutta tykkään tuosta juuri noin.

Ja aika isokin siitä tuli. Ja mätsää meidän uuteen olohuoneen mattoon! Jälkeenpäin tuli mieleen, että olisi voinut olla hauska, jos olisi tehnyt muutaman KELTAISEN palan tuonne sekaan. Nyt mielessä onkin jo niin monta seuraavaa projektia etten tiedä mistä aloittaisi !

Oikein ihanaa juhannusta kaikille! :)

Virkkausavustaja

Vapaapäivän kunniaksi ja hetkellisestä halusta saada keskeneräisten käsitöiden koriin tilaa, päätin levittää isoäidinneliöprojektin ja katsoa, missä mennään. Jostain syystä siinä kävi näin.

Nämä harmaat päivät syövät kaiken valon! Palataan asiaan jonain aurinkoisena päivänä ja virkkausavustajan löydettyä uuden makuupaikan. Pitkittäissuunnassa jo soiroja, joitakin ruskeita neliöitä virkkaamatta ja paljon yhdisteltävää. Onhan tässä kai vielä hetki talvea jäljellä.

Melko mustavalkoinen juhannus

Mies oli töissä koko juhannuksen, ja perjantai-illan grillailuja lukuunottamatta mä hengailin pääasiassa vain kotona. Sitten olikin aikaa tehdä ja näpertää kaikenlaista.

Taas kerran mulla on juhannusruusumatto kesken ja tietysti sitä piti juhannuksena jatkaa :) Tämä matto tulee keittiöön, mutta taitaa olla vielä yksi kuteenhakureissu edessä ennen kuin saan sen valmiiksi.

Täyttelin Miialta saatua synttärikirjaa. Vitsit tuo oli ihana!

.

Nappasin ennen juhannusta kaupasta muutaman kerän lankaa, että pystyin jatkamaan peittoprojektiani. Tein jotain muutakin isoäidinneliöistä, mutta esittelen sen vasta kun synttärisankari on lahjansa saanut :)

 

Nukuin koiran kanssa päikkäreitä ja luin aika mahtavan ja erilaisen kirjan! Suosittelen kyllä kaikille Juniorin erikoista elämää :)

Kävin tänään mumman työnä ja sain siltä raparperiä, joten nyt mä alan vääntämään piirakkaa. Mukavaa ja lämmintä sunnuntaita kaikille!

Neliöistä soiroja

Marttailtiin Memmen kanssa vähän keskiviikkoiltana ja yllättäen kummallakin syntyi lisää isoäidinneliöitä. Nyt tuo viininpunaisenvioletti lanka sitten loppui! Olen jo epätoivoisena selannut huuto.netit ja muut, mutta ei sitä kukaan halua myydä edes ylihintaan. Suunnitelma B on vieläkin hakusessa, joten päädyin yhdistämään neliöitä soiroiksi päästäkseni eteenpäin tässä.

Tuossa se säälittävä pikkukerä nököttää. Eikö kenelläkään olisi ylimääräisenä tätä väriä?

Mumman neliöt

Kuten Miiallakin, itselläni on työn alla  i-s-o-ä-i-d-i-n-n-e-l-i-ö-p-e-i-t-t-o-p-r-o-j-e-k-t-i. Muutama vuosi sitten tein peiton isoäidinneliöistä, johon käytin omia ja vähän kavereidenkin jämälankoja. Siinä se sohvalla hengailee.

Nyt olisi tarkoitus tehdä peitto huolella ja suunnitellen. Kuulostipas viralliselta, heh! Mä kun en ole minkään asian suhteen turhantarkka näissä käsityöjutuissa. Tarkoitin siis sitä, että ostan varta vasten langat neliöihin ja teen kaikki neliöt yksivärisinä, jotka sitten sommittelen yhdistelyvaiheessa. (siis joskus öpaut eläkkeellä)

Tällä hetkellä väreinä turkoosi, valkoinen, punainen ja harmaa. Mustaa vielä lisäksi niin se voisi olla suurinpiirtein siinä. Matkaa valmiiseen peittoon on vielä jonkun verran jäljellä..

Ikuisuusprojekti

Vuosi sitten kevättalvella halusin isoäidinneliöpeiton. Sellaisen ison, jonka alla torkkua tai katsella elokuvia sohvannurkassa kahdestaan. Ja ehdottomasti lämpimiä sävyjä, joilla pitää syksyn koleus poissa. Seisoin lankahyllyn edessä pienen ikuisuuden enkä malttanut odottaa Eikun opastusta, vaan kahlasin läpi erinäisiä ohjeita ja videoita. Kokemukseni virkkaamisesta rajoittui ketjusilmukoihin (muistan ainakin yhden suunnilleen 10 metrin ketjun, jolle ei luonnollisestikaan ollut mitään käyttöä) ja ala-asteen käsityötunneilla syntyneeseen epämääräisen muotoiseen patalappuun. Jos ihan rehellisiä ollaan, en vieläkään osaisi isoäidinneliötä niistä kummallisen näköisistä virkkausmerkeistä.

On niitä ihmisiä, jotka aloittavat, tekevät ja saavat valmiiksi. Ja sitten on niitä minunlaisiani ihmisiä, jotka aloittavat, tekevät, aloittavat jotain muuta, jatkavat ensin aloitettua, tekevät taas jotain muuta, aloittavat kenties pari uutta työtä, saavat jonkun vanhemman valmiiksi ja sitä rataa. Minusta on parasta tehdä sitä, mitä juuri sillä hetkellä tahtoo. En ehkä saa isoäidinneliöpeittoani valmiiksi parissa kuukaudessa (sellaistakin kuulemma tapahtuu), mutta kyllä se valmistuu. Joskus. Pidän tällaisista ikuisuusprojekteista, joihin palata muiden töiden välissä tai silloin, kun ei jaksa ajatella.

Tällä hetkellä peittoani varten on valmiina yli 100 neliötä eikä se ole läheskään tarpeeksi. Tekemistä siis riittää vielä pitkäksi aikaa. Eikä edes puhuta siitä päättelemisestä ja kasaamisesta. Tässä, kuten kaikissa muissakin ikuisuusprojekteissa suunnitelma muuttuu matkan varrella. Tällä kertaa tosin pakon edessä. Ruskea, vihreä, viininpunainen ja oranssi. 7 veljestä ja melko perusvärejä, ajattelin valitessani, mutta kuinkas sitten kävikään. Ensin myynnistä poistui viininpunainen (salakavalasti loppukesästä, kun villalanka oli suunnilleen viimeisenä ajatuksissa) ja nyt ruskea ja vihreä, joita hamstrasin toivottavasti tarpeeksi. Viimeinen viininpunainen kerä on menossa, enkä ole vielä keksinyt suunnitelmaa b. Mutta onhan tässä vielä aikaa, tämähän on kuitenkin ikuisuusprojekti.