Kaikki lähti tästä leipäkorista. Se on Vallilan Persikkaa, ja voitin sen naapurin blogiarvonnasta. Hetken koria katseltuani aloin haaveilla samaisesta kuosista kappana keittiön ikkunassa. Voi se olisi ihanan raikas ja piristävää vaihtelua, niin paljon kuin keltapohjaista Puutarhurin parhaat -kangasta rakastankin. Ohimennen vilkaisin Anttilan Vallila-kulmauksen ja googlettelin Persikka-kappaa. Kuinka ollakaan edellisen kevään mallistona se oli aikalailla loppuunmyyty, etenkin tuo pinkki (olenko kertonut, että inhoan pinkkiä?). Ihan loogista siis, että kehitin siitä jonkinlaisen pakkomielteen.
Sitkeän (päivittäisen) googlettelun ja samojen verkkokauppojen läpikäymisen tuloksena sain kuin sainkin tilattua sivuverhon. Kyllä, halusin tuota niin paljon, että maksoin valmiiksi ommellusta vääränlaisesta verhosta, että sain sen leikattua palasiin ja ommeltua uudestaan. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi Vallilan verhot myydään yksittäin eikä pareittain, mutta tällä kertaa olin siitä erityisen onnellinen.
Ihan niin helpolla ei uutta verhoa tietenkään saanut. Ompelukone kärähti, kuten jo aiemmin kerroinkin. Ompelin verhon lisäksi tyynynpäällisiä lopusta kankaasta ja viime keväänä ostetusta raitakankaan palasta. Viikko piti välissä odottaa, että ehdin mummun koneella surauttamaan viimeiset saumat.
Siinä ne nyt on! Olen kyllä oikeasti silittänyt nuo, mutta siitä on jo aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti