maanantai 16. marraskuuta 2015

Keskeneräisiä jouluvalmisteluja

Marraskuun puoliväli ja täällä ainakin jo jouluttaa kovasti. Valmistelut sen sijaan ovat vielä kesken ja hyvä niin, saapahan nauttia joulun odotuksesta. Tätä kirjoittaessani lanttulaatikot ovat uunissa, niillä aloitin tänä vuonna. Ja onpa noita joulusuklaitakin tullut jo maisteltua.


Joulukalenterin olen jo hankkinut. Huomatkaa pari varaslähtöluukkua!


Viikonloppuna markkinoilta tarttui mukaan Wanhan Markin joulusaippuaa. Samalla reissulla kirppistelin vanhan kakkuvuoan hyasinteille ja tuollaisen kynttilänjalan, johon olin tietämättäni kehittänyt lievän pakkomielteen. Mitenkään trendikäs se ei varmasti ole, sen verran oli jopa valinnanvaraa.


Aiemmin syksyllä mies maalasi kuparinvärisellä koristespraymaalilla pussillisen sembramännynkäpyjä. Jonkinlaisia joulukoristeita näistä tulee, kunhan saan aikaiseksi.


Käsityörintamalla neulon. En tiedä, onko liikaa aikaa vai villasukkia vai molempia, jos täytyy saada tehdä erikseen joulusukat. Sellaiset kuitenkin on tulossa.


Muutama neulottu joulupallokin odottaisi täyttämistä. Näiden kohdalla lyhyemmät sukkapuikot olisivat hurjan kätevät.


Joulukortti-idea hakee vielä lopullista muotoaan, vaikka tarvikkeita on ostettu jo kesälomalla. Onhan tässä vielä aikaa.


Ei kommentteja: