maanantai 30. marraskuuta 2015

Joulun fiilistelyä ja kotijuttuja

Oli pakko jo viime viikolla vähän laittaa jouluvaloja. Me oltiin tekemässä kauppoja talosta ja tarkoitus oli päästä muuttamaan joulukuussa uuteen isompaan kotiin. Kaupat kuitenkin valitettavasti peruuntui ja me "jouduttiin" jäämään vielä tähän kolmioon asumaan. Tarkoitus olisi nyt sitten alkaa rakentamaan omaa tupaa. Tontti on valmiina ja tällä viikolla tapaaminen erään talofirman edustajan kanssa. Pettymys oli kuitenkin kova koska olin koko ajan ollut siinä uskossa, että kohta saamme lisää tilaa. Teimme vähän muutoksia tähän kotiin ja sain taas intoa alkaa täällä sisustelemaan ja muuta. Kyllä tässä nyt vielä "muutama" kuukausi kuitenkin asutaan. Nuo jouluvalot ja joulun kolkuttelu piristää kummasti mieltä.


Makuuhuoneesta siirtyi pinnasänky pois toiseen huoneeseen ja makkariin tuli kertaheitolla enemmän tilaa. Sain vihdoin käyttöön tämän kirppikseltä ostamani "hyllyn" ja se tuli nyt sängyn viereen. Tykkään noista valoista siinä!

 Mulla taisi viime vuonna olla tämä sama joulukalenteri. Olin kuitenkin hukannut numerot, joten jouduin tulostamaan noi uudestaan. Päällystin ne tällä kertaa myös kontaktimuovilla.

Tein taas pallovalot. Harmi, että kuvasta ei kyllä yhtään välity miten kivat näistä sain. Ja on muuten aivan superhienot valot päällä pimeessä.



1 vee sai siis nyt oman huoneen (lähinnä siksi, että saa alkaa nukkumaan siellä). Ihan keskeneräinenhän tuo on, mutta luulen että tässä asunnossa tuskin enää kauheasti panostan tuohon huoneeseen. Neiti tykkää muuten katsella noita pallovaloja, jotka pääsivät sitten tuonne ikkunalle.

Viime kesänä tapetoitiin täällä ja nyt maltoin tehdä reikiä uuteen seinään kun tajusin, että tässä asunnossa vielä hetki viihdytään.


Ei kommentteja: