tiistai 24. marraskuuta 2015

Joulu(nodotus)sukat

Lauantaiaamuna maa oli valkoinen. En tiedä, kumpi oli enemmän innoissaan, koira vai minä.


Ihanaa, kun ei ole niin pimeää ja märkää. Vaikka pianhan kai tämäkin jo sulaa pois.


Ensilumen kunniaksi valmistui jo syyskuussa aloitetulle sukalle pari. Kirjoneule ei ole ainakaan vielä mitenkään mukavuusalueella, siksi tein näitä vähitellen ilman kiirettä. Kirjaston kirjan laina tuli tosin uusittua muutamaankin kertaan.


Mallina oli Laulujuhlille Sortavalaan Sukupolvien silmukat -kirjasta. Kuvioita on sekaisin pitkistä ja lyhyemmistä sukista, ja silmukkamäärän kanssakin sain melkoisesti soveltaa. Lankana Nalle ja Nalle Taika, ohjeessa jokin paljon ohuempi.


Kyllä näissä sukissa kelpaa joulua odotella, vaikka itse sanonkin!

Ei kommentteja: