maanantai 29. kesäkuuta 2015

Kesäloman keskeneräiset

Täällä on loma ohi tältä erää. Pitkin kesää olen huomannut ajattelevani, että sitten syksyllä on aikaa neuloa ja virkata, kun saa puutarhan talviteloille. Sitten huomasin keskeneräisten töiden (ihan aktiivisesti edistyvien sellaisten kuitenkin) valtaavan tilaa vähän joka puolelta. Että kai sitä on sitten näin kesälläkin ehtinyt.


Ihan ensimmäisenä aloitin tuota hippoa, kun se on ikään kuin tilaustyö. Nopeasti se etenee silloin, kun sitä tekee, mutta olisi niin paljon kaikkea muutakin. Onneksi ei (vielä) ole kiire.


Jämälangasta on tulossa ohuehkot unisukat.


Tähän projektiin menee viimeksi ostamani kerät, ainakin suurin osa. Ohuet polvisukat syksyksi. Elämäni kolmannet sukat 2,5 puikoilla, ensimmäiset pitkävartiset. Saapa nähdä, missä vaiheessa alkaa kyllästyttää.


Vaihtelua ohuelle langalle. Pitkään jemmatuista Keloista pienen ihmisen villatakkia kasin koukulla.

Näiden lisäksi jo valmistuivat ne tossukat ja virkattu matto. Ei ollenkaan turha kesäloma, vaikka vasta viimeisenä päivänä päästiin meillä 20 asteen paremmalle puolelle (ehkä juuri ja juuri puolikkaalla asteella, mutta silti).

Ei kommentteja: