sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Toinen virkattu päiväpeitto

Viikonloppua vietettiin kotikotona siskon perheen kanssa. Kummipojan päiväpeitto valmistui siellä tänään lasten päiväuniaikana, ja sain annettua sen saman tien kotiin vietäväksi. Kokoa sille tuli suunnilleen 120 x 170 cm, jotta riittäisi jatkettavaan sänkyyn ihan pitkänäkin. Isompaan eivät langat olisi riittäneetkään, valkoinen loppui yhtä kerrosta liian aikaisin. Lankana siis Novitan kierrätyspuuvillainen Hanko.


Siskontyttökin halusi opetella virkkaamaan. Sieltä kaivettiin mummun jämälankoja ja virkkuukoukkua. Ihan ei vielä 4-vuotiaalta ketjusilmukka luonnistunut, mutta aika monta kertaa sain viikonlopun aikana lankaan "aloitussolmukan" tehdä.


Josko sitten taas sukkaa. Seuraava suunnitteilla oleva projekti kun on jotain ihan muuta, mutta siihen ei ole vielä ohjetta, saati sitten lankojen väriäkään päätettynä.

1 kommentti:

Aika kirjoitti...

Ihanan teit taas!