perjantai 17. toukokuuta 2013

Itse tehty mysli


Mysli on pahaa ja maistuu jauhoilta ja kuivatut hedelmät vasta pahoja ovatkin. Sellainen rouheampi muromysli on pelkkää sokeria ja muka-terveellisyyttä. Tätä mieltä olin ennen kuin tein ensimmäistä kertaa itse mysliä. Tämä sai myslinvihaajankin vakuuttuneeksi. Okei, ehkä asiaan vaikutti myös se, että rakastan Eeva Kolua, eikä Eeva Kolu voi olla väärässä.


Yllätyksekseni olen tehnyt mysliä useampaankin kertaan ja kokeillut erilaisia variaatioita. Jokaisen syrjähypyn jälkeen palaan kuitenkin aina yhteen ja samaan. Minulle mysli on syksyn juttu, ehkä juuri inkiväärin, kanelin ja paahdetun pähkinän tuoksun vuoksi. Tämän satsin tein miehen toiveesta ja siihen tuli cashew- ja hasselpähkinää, mantelirouhetta, kaurahiutaleita ja -leseitä. En ole mikään hunajan ystävä, joten käytän makeutukseen aina vaahterasiirappia. Tässä ohje, jos joku muukin innostuu.


Pähkinäinen mysli

5 dl pähkinöitä (ja siemeniä)
5 dl kaurahiutaleita ja kaura- tai ruisleseitä
1½ tl kanelia
1 tl jauhettua inkivääriä
½ dl rypsiöljyä
2-3 rkl vaahterasiirappia tai hunajaa

Rouhi pähkinät, saa olla isojakin paloja. Sekoita kuivat aineet keskenään ja levitä pellille leivinpaperin päälle. Sekoita vaahterasiirappi tai hunaja hyvin rypsiöljyyn ja kaada myslin päälle. Sekoita käsin niin, että öljy leviää tasaisesti. Paahda 175 asteessa 15-20 min. Möyhi pari kertaa paistamisen aikana. Anna paahdetun myslin jäähtyä ja kuivua kunnolla ennen purkittamista. Säilytä ilmatiiviisti.

Kaupan mysleistä ja muromysleistä olen edelleen samaa mieltä.

Ei kommentteja: