torstai 1. toukokuuta 2014

Vappuhame

Meillä vietettiin ennakkovappua jo aurinkoisena sunnuntaina terassilla kera siman, munkkien, ilmapallojen, serpentiinin ja hyvän seuran. (Ja ilman kameraa.) Eilen siis saattoi hyvin nukkua harmaan iltapäivän läpi, syödä unisena tippaleipää ja ommella hametta yöllä. 

Neulominen ja virkkaaminen ei oikein nyt napannut, isoäidinneliöpeittoa lukuun ottamatta mikään ei ole kesken, ja Singerin puolausongelmakin ratkesi tuossa taannoin konsultoimalla mummua. Siispä ompelemaan. Tarkoituksena oli tehdä jotain ihan muuta, mutta sopivaa kangasta ei löytynyt. Sen sijaan tämä ihanuus kirjaimellisesti putosi syliin kaapista.


Ihana pöytäliina, kirpputorilöytöjä toissa kesältä, euron hintalappu vielä kiinni. Tarkoitus oli joskus saada aikaiseksi hankkia resoria ja vuorikangasta ja yrittää kopioida Globe Hopen vetoketjutonta hametta. En saanut aikaiseksi, joten hetken mielijohteesta toisen hameen kaavat esiin ja leikkelemään. Kangas riitti juuri ja juuri, kun tuon vyötärökaarrokkeen sisemmät osat leikkasi kahden sijasta neljästä palasta.


Muistinko mainita, etten todellakaan osaa ommella vetoketjua? No sellainen tähän kuitenkin tuli. Ensimmäinen ruskea lanka loppui puolivälissä, toinen helman siksakin puolivälissä puolatessa. Viimeisen pätkän, helman taitoksen tikkasin nurjalle puolelle, koska viimeiset ruskeat langat olivat siinä puolassa. Tuskin tarvinnee mainita, etten ostele ompelulankoja. Kokoelmani on erinäisiä vajaita rullia äidiltä ja mummulta opiskelijahaalareiden merkkien ompeluun.


Valmis hame ja tyytyväisen omistajan vappunaama. On se helma suora oikeasti, luonnolliset asennot kameran edessä vain hakusessa.


Jottei ihan koko vappua skipattaisi, vietettiin kahden kesken brunssihetki. Ruusujakin ostin, vaikken niistä tykkääkään, mutta kun olivat keltaisia.

1 kommentti:

Irena kirjoitti...

Upea kangas ja hienolta näyttää hamekin! Olisit nyt laittanut vetoketjusta lähikuvaa ;)