Lokakuu, vuoden pisin kuukausi, on täällä taas. Se aika, jolloin valo muuttuu kultaisesta kylmäksi, aurinko lakkaa lämmittämästä, aamuisin kuura peittää kaiken, ja viimeistkin kesän rippeet katoavat.
Vielä hetki sitten tuntui aikaiselta laittaa lyhtyjä paikoilleen ja vaihtaa vuoden viimeiset kukat ulko-ovelle. Nyt hämärä tulee jo kovin aikaisin, ja kuuraiset leijonankidan kukat näyttävät vuodenaikaan kuulumattomilta.
On se aika vuodesta, kun käperryn viltin alle sohvannurkkaan, aloitan uusia tv-sarjoja ja katson joitain uudestaan, ympäröin itseni villalangalla ja keskeneräisillä neulomuksilla ja kynttilöillä, valitsen kirjahyllystä Muumeja ja keitän öisin teetä kahvin sijasta. Lokakuussa on taas aikaa pysähtyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti