keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Joulutus

Voihan jo alkaa fiilistelemään joulua? Edes ihan vähän? Käsi ei edelleenkään diggaile käsitöistä, joten jätän ne suosiolla nyt pois. Huoh. Mutta jotain paskartelua pitää aina olla meneillään. Mulla on myös kamala sisustusvimma päällä ja Ikean reissulle on jo kilometrin pituinen kauppalista odottamassa.


Äsken printtailin netistä ilmaisia pakettikortteja ja lahjapapereita pienille paketeille. Paljon erilaisia tulostettavia lahjapapereita löytyy täältä ja täältä. Aika söpö tuo pacmanpaperi!

Viikonloppuna olisi tarkoitus vähän juhlistaa halloweenia ja olen luvannut tuoda paikan päälle itse tekemiäni cookie popseja! Mikäli asiat menee niin kuin Strömsössä tai edes sinne päin, päivittelen tikkareiden tekemisestä vielä loppuviikolla :)

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kranssitehtailua

Meidän terassilla näyttää tällä hetkellä tältä.

 

Melko pikainen metsäretki riitti melkein yhdeksään kranssiin. Sellaiset 50 ja "tilatut" vielä tekemättä. Ensi viikon valoisa aika taitaakin kulua sitten metsässä. Niin että tätä minä teen seuraavan kuukauden, jos ei mitään kuulu.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Keskeneräistä

Monta rautaa tulessa taas. Vai pitäisikö sanoa koukkua ja puikkoa? Olen jokseenkin huono tekemään vain yhtä käsityötä kerrallaan, mutta se johtuu myös siitä, että jotkut vain on saatava tehtyä tietyn ajan sisällä ja joidenkin kohdalla innostuu niin, että on pakko aloittaa heti.

Isoäidinneliöpeitto on jäänyt taas odottelemaan sopivampaa ajankohtaa. Puoli peittoa on jo suikaleina ja toiselle puolelle tarvitaan vielä vähän yksivärisiä neliöitä.

 

Kässänopen painajaisen villatakki on hupussa menossa. Se ja toinen samanlainen pitäisi saada lahjapakettiin joulukuun alkupuolella.

 

Virkattu kori on ollut kesken ehkä helmikuusta saakka, koska sille ei ole vielä ollut tarvetta. Sellaiselle jättisuurelle olisi, mutta en ole ehtinyt vielä aloittaa.


Pallerotyynynpäällisen kaveri sai alkunsa myöhään eräänä iltana, kun villatakki oli olkasaumojen yhdistysvaiheessa ja tuntui liian keskittymistä vaativalta väsymystilaan nähden.


Eihän tässä hätää olisi tai edes kovin montaa työtä, ellen olisi hetken mielijohteesta varannut pöytää paikallisilta joulunavausmessuilta, jotka ovat marraskuun lopulla. Myytävät tuotteet kun ovat vielä kokonaan tekemättä. Sen sijaan olen keskittynyt kaikkeen vähemmän olennaiseen, kuten kuvaamaan varjoja kaapin ovessa.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Note to self

Jos ei ole koskaan kasannut villatakkia, ja neulekappaleiden yhdistämisohjeessa sanotaan "Kappaleet asetetaan pöydälle oikea puoli päällekkäin ja ommeltavat reunat toisiaan vasten.", kannattaisi ehkä hinata takamuksensa sohvalta ja oikeasti laittaa ne kappaleet pöydälle. Tai edes tarkistaa vaikka kolmeen kertaan, mitä on tekemässä. Tosin ainahan voi purkaa juuri päättelemiään saumoja, jos se toinen olkasauma jostain syystä jäikin siihen olkapään päälle törröttämään. Ei mulla muuta, moi!

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Villamyssy

Kävipä eräänä maanantaina niin, että minun piti kuluttaa muutama ylimääräinen minuutti kaupassa. Tallustin sitten lankahyllylle. Se tuntui heräteostosten suhteen turvalliselta vaihtoehdolta, koska kyseisen kaupan lankahyllyssä ei juuri hurraamista ole. Mutta kuinka ollakaan, tällaisissa tarinoissa on aina jokin yllättävä käänne ja niin tälläkin kertaa. Tarjousläpyskä veti huomion Novitan Otava-lankaan. Kausijuttuja, vyötekin kehottaa hankkimaan tarpeeksi lankaa. Mutta ne värit! Periaatteessa yksivärisiä, mutta silti niissä on eri sävyjä. Ja materiaali! 65 % villaa ja 35 % kierrätysvillaa eli nopeasti laskettuna 100 % villaa. Suhteellisen ohut lanka oli silti vitosen puikoille, joten neuleesta tulisi pehmeää ja laskeutuvaa. Lienee kai sanomattakin selvää, etten välttynyt heräteostoksilta.

Kamerasta loppui patterit (ja minulta kärsivällisyys) juuri sopivasti kuvia siirtäessä, joten ainoa kuva itse kerästä on tämä. Se on tuo, joka näyttäisi juuri putoavan kissan päälle. Ennen kuvaa, kissa oli häiriköinyt neulomista tunkemalla syliin nukkumaan.


Halusin ehdottomasti pipon, koska villa olisi niin lämmintä, mutta piposta ei silti tulisi eskimotason paksuista. Halusin myös pääasiassa sileää neuletta, jotta langan sävy pääsisi oikeuksiinsa. Googlen kuvahaku ohjasi tähän. Sovelsin ohjetta matkan varrella. Tai oikeastaan käytin sitä lähinnä silmukkamäärän pähkäilyyn ja päälaen lisäyksiin. Tämä oli siis ensimmäinen päälaelta aloittamani pipo. Ihan kiva muuten, mutta pyöröpuikottomana en päässyt sovittamaan missään vaiheessa.


Ihan kiva siitä tuli, tuollainen vähän myssymäinen, ohut ja lämmin. Toinenkin malli oli mielessä ja teen varmaan vielä sellaisenkin, ehkä jopa samasta väristä.


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Tällä viikolla (ja vähän viime viikonloppunakin)

... olen leiponut aamupalaksi sämpylöitä.


... olen kokeillut lakuhyydykekakkua tällä ohjeella äitin synttärikahveille (ja jättänyt leivinpaperin rumasti kakun alle).


... olen vaihtanut krysanteemit talvisempiin kukkiin. Pitäisi vielä hakea jäkälää niiden juurelle.


 ... olen nauttinut kauniista syysaamuista koiran kanssa.


... olen ostanut krookuksen sipuleita jo istutettujen kevätkukkasipuleiden lisäksi.


... olen käynyt käsityömessuilla Eikun ja Memmen kanssa ja katsellut vaikka mitä kivaa, mutta päätynyt lopulta ostamaan vain pari korttia, jumalaisen tuoksuisen satsumasaippuan (keittiöön, olen kyllästynyt pesemään käteni astianpesuaineella) ja perinteisesti metrilakua.


... olen kerinyt tolkuttoman määrän vajaita lankakeriä (purkissa vain osa), keksinyt Riihimäen lasitölkeille käyttöä ja haaveillut noiden lankojen yhdistelmästä (epätavallinen värivalinta minulle) kevätpipossa.


... olen neulonut villatakkia eräälle pienelle neidille syntymäpäivälahjaksi.


Vielä vähän lisää kahvia ja sitten taidan lähteä metsään hakemaan sitä jäkälää ja jotain muutakin. Kivaa sunnuntaita kaikille!