En pahemmin seuraa kangasuutuuksia. Finlaysonin Otsoonkin törmäsin ruokakaupan lautasliinahyllyllä. Kotona vähän googletusta, hyväksyntä mieheltä ja tilaamaan. Olikin sitten verkkokaupasta loppu, eikä täältäpäin pahemmin mistään saa. Onneksi on äiti, joka haki viisi metriä Otsoa ja vieläpä yllätyksenä ompeli verhoiksi.
Nyt on olohuoneessa karhuja. Ja kummallinen lokakuinen valoilmiö!
Tehtiin sitten jo pidempään suunnitteilla ollut sohvapöytä. Pari lavaa, valkoista petsivahaa, paksu lasi ja pyörät alle.
Mielipiteitä se on jakanut, mutta mitäpä sillä on väliä, kun itse tykätään.