keskiviikko 27. elokuuta 2014

Syksyn saapuessa

Syyskuuhun on enää muutama päivä, aikaisina aamuina täytyy jo sytyttää valot, ja päivät ovat olleet sateisen harmaita. Kesä tuntuu jo melko kaukaiselta, vaikkei niistä viimeisistä hellepäivistä kovin kauaa olekaan. Märästä, kylmästä ja pimeästä huolimatta täällä asustaa syksyihminen. 

Keväällä näperretty risusydän sai tänään vuodenaikaan sopivammat koristeet.


Rappupäässä kesäkukat (valitettavasti) vielä kukkivat, mutta heräteostelin silti maanantaina siihen lyhdyn. Viikonloppuna varmaan ehtii jo pimeäkin tulla ennen väsymystä, ja pääsee testaamaan, miltä tuo näyttää kynttilä sytytettynä.


Puutarhassa jaksaa kiinnostaa enää ihan pian kypsät omenat ja kasvimaan porkkanat. Lopahtaneesta innostuksesta huolimatta olisi vielä kaksi rumaa ja kitukasvuista kanukkaa kaivettavana ylös ja syyshortensiat istutettavana tilalle.


Takuuvarma syksyn merkki, itse tehty mysli. Siitä vain tulee niin hyvä tuoksu!


Sisällä kynttiläkausi on jo aloitettu!



maanantai 25. elokuuta 2014

Pöllöt

Pari päivää sairaalassa vaakatasossa telkun katselemisen, lukemisen ja syömisen välillä tartuin myös puikkoihin. Selällään kutominen säästää muuten hartiakivuilta! Liityin Facebookissa Voihan villasukka!- ryhmään ja sieltä bongasin jo monien neulomat ihanat pölllösukat. Helmiäkin löytyi kotoa vaikka minkälaisia kun olen joskus askarrellut koruja. Helppo ohje löytyi tuolta.


Onneksi pääsin eilen kotiin mutta lepäily jatkuu täälläkin. Nyt onkin hyvä aika alkaa neulomaan joululahjoja :)

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Junasukat, ainakin melkein

Sukkalinjalla jatketaan. Tänään valmistui kummipojan varpaita lämmittämään tuollaiset melkein junasukat. Paksumpi lanka ja puikot ja eri määrä kerroksia joissain paikoissa, koska tulevat isompaan jalkaan. Novitan Woolin jämiä käytin tähän. Seuraavaksi puikoille pienen miehen isosiskolle sukat, lisää junasukkamuunnelmia siis luvassa.


Muutakin piti kirjoittaa, mutta pätkivän netin, kaatuvan selaimen ja takkuilevan Bloggerin takia tämä jää nyt tynkäpostaukseksi. Uutta yritystä ensi viikolla.

torstai 21. elokuuta 2014

Nappivarsisukat

Sinapinkeltaisesta Nallesta tuli työsukat. Pitkään mietin, mitä teen varreksi, kun se nyt on ainoa, mikä kunnolla näkyy.

Halusin nappeja, mutta perusjoustin tuntui tylsältä. Tein tuollaista joustinpalmikkoa (ohje viime talven Novitasta), josta tuli lopulta jokseenkin epämääräisen näköistä. Emme olleet ohjeen kanssa samalla aaltopituudella, ainakaan minun laskupäälläni 56 silmukkaa ei voi olla jaollinen sekä 8 ja 16 silmukan mallikerroilla. Noh, samapa tuo, ei sitä kuitenkaan kukaan lattianrajassa tiiraile, ja sainpa ne napit silti.




sunnuntai 17. elokuuta 2014

Lämmikkeitä

Mun lempparivuodenaika kolkuttulee jo ovella. Syksy! Ihana syksy! Siitä inspiroituneena tekaisin itselleni kämmekkäät (toiveena olisi, että niitä voisi pian alkaa käyttämään). Sinapinkeltainen tuntuu olevan suosiossa meidän blogissa tällä hetkellä :) Kämmekkäät tehty Nalle-langasta ja ohjeen näihin nappasin  Eilen tein- blogista.



Nämä oli nopeat ja helpot tehdä ja oli sen verran hyvä ohje, että kerrankin olen tyytyväinen tuohon peukalon kohtaan. Ehkä tällä samalla mallilla voisi tehdä myös joululahjoja. Itseäni ottaa päähän tuo kun puikkojen vaihtumiskohdasta jää aina selvä jälki mun neulomuksiin. Yleensä vaihtelenkin puikkojen vaihtumiskohtaa kesken neulomisen mutta tässä sekin osoittautui täysin turhaksi. Lanka on kai sen verran ohutta, että jälki alkoi syntyä heti ensimmäisen kerroksen jälkeen. Noh, pikkuvikoja!




Peitto vaunuihinkin valmistui ja tästä tuli kyllä tosi kiva. Ehkä ahkeroin vielä toisenkin samanlaisen mutta eri värisen kaverin tulevalle vauvelille. Lämmittäköön koiraa vauvan tuloon asti, heh!

Mulle tuotiin perjantaina auringonkukkia! (sopi tämän postauksen väriteemaan) Ihanaa syksyn alkua kaikille!


perjantai 8. elokuuta 2014

Luonnonvalkoista ja riemunkirjavaa

Helteistä huolimatta täällä on heiluteltu puikkoja ja koukkua. Työkaverille läksiäislahjaksi neuloin tällä hyväksi havaitulla mallilla sukat.


Keskeneräinen villatakki odottaisi, ja olisi ihana saada se päälle kirpeisiin syyspäiviin, mutta Isovelistä neulottu takakappale sylissä ei jostain kumman syystä ole nyt houkutellut. Välityötä piti siis keksiä, ja bambulankojen jämistä syntyi tiskirätti, mallia isoäidinneliö.


Se ihanan värinen Nallekin pääsi puikoille, kun vihdoin osasin päättää, millaiset sukat töihin syksyksi teen. Ehkä tuo villatakki vielä muutaman välityön vaatii.

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Kakkutestailua

Parin viikon päästä pitäisi leipoa muutama mustikkajuustokakku, sellainen uunissa paistettava versio. Google antoi niin kiitettävän määrän hakutuloksia, että pakkohan sitä oli vähän testata etukäteen. Valitsin tämän ohjeen, se tuli useammassakin paikassa vastaan. Mutta koska olen vähän huono noudattamaan ohjeita, oli sitäkin heti muutettava. Valkosuklaan jätin pois kokonaan, minkä vuoksi lisäsin hieman sokeria, ja mielestäni juustokakut huutavat aina vähän sitruunaa, joten raastoin hieman kuorta sekaan ja puristin vähän mehua.



Omastani ei tullut ollenkaan niin kaunis. Mustikat olivat pakasteesta ja päästivät vähän nestettä, vaikka pyöräytinkin ne perunajauhoissa. Laitoin niitä enemmän, varmaan tuplasti ohjeen määrän. Paistaakin sai hieman pitempään jäisten marjojen takia. Jotenkin käsitin, että nuo mustikat olisivat uponneet tuonne täytteeseen, mutta hyvin kelluivat. Ensi kerralla sitten sekoitan.


Hyvää se silti oli!