torstai 15. lokakuuta 2015

Pallovalot

Olen pitkän aikaa himoinnut meillekin pallovaloja. Nettikaupoissa ovat vaan aika tyyriitä, ja kaupoissa olen törmännyt vain valkoisiin. Facebookin jämälankaryhmässä joku oli linkannut ohjeen itsetehtyyn valosarjaan ja oli aivan pakko kokeilla itsekin. Kun vähän googletteli, näitähän oli jo aika moni muukin kokeillut tehdä itse!


 Tarvikkeina siis vesi-ilmapalloja, erikeepperiä ja lankaa. Ja tietysti se valosarja. Pallojen päälle liimaa (tai siis vesiliimaseos) ja sitten vain kiepsuttaa lankaa pallon ympärille. Sudin vielä liimaa lopuksi koko hässäkän päälle. Sitten vain päiväksi kuivumaan.


Kun liima on kuivunut, on aika kaivaa se nuppineula esiin. Pallot rikki ja jämät saa kaivaa tuolta sisältä. Sitten vain pallot kiinni valosarjaan.

Olisin halunnut ripustaa nämä jotenkin kivasti jonnekkin, mutta meidän yksivuotias tuskin antaisi näiden roikkua rauhassa. Saavat siis levätä ainakin toistaiseksi tuolla sängyn päädyssä.



Kaikki muu löytyi kotoa paitsi vesi-ilmapallot, joten nämä tuli periaatteessa kustantamaan mulle sen pari euroa. Aion kyllä ehdottomasti tehdä näitä vielä lisää. Ja tässähän on aika hyvä joululahjavinkkikin :)

Ei kommentteja: