Huhtikuussa 2013 kirjoitin tänne elämäni ensimmäisen blogipäivityksen. Se oli eräästä ikuisuusprojektista, sellaisesta jonka ei tarvitse valmistua nopeasti ja jota voi tehdä vähän kerrallaan muiden töiden välissä ja silloin, kun ei jaksa ajatella liikaa. Tuolloin innolla aloittamani isoäidinneliöpeiton virkkaaminen oli jatkunut jo yli vuoden.
Reilut kolme ja puoli vuotta, neljä poistunutta 7 Veljestä -väriä ja 234 isoäidinneliötä myöhemmin peitto on vihdoin valmis. Siihen kului varmasti päiviä, luultavasti viikkoja, kenties jopa kuukausia virkkaamista. Ja lukuisia selvitettyjä murhia. Ja paljon aikaa tehden kaikkea muuta. Yhdistelyvaiheessa huvitti ne kittanat pienet ensimmäiset neliöt, joita on virkattu kieli keskellä suuta rystyset valkoisina, ja ne yksiväriset isommat, joita on tehty myöhemmin rutiinilla tv-sarjoja katsellen.
Peittoon piti tulla vain kirjavia neliöitä, mutta minkäs teet, kun yksi väri pääsi salakavalasti poistumaan. Siihen piti tulla myös piparireuna, mutta lopulta omaa silmää miellytti enemmän raidallinen reunus kiinteillä silmukoilla. Jos nyt aloittaisin, tekisin varmasti erilaisen, mutta on tämä silti ihana.
Aloittaessani halusin, että peiton alle mahtuisi kahdestaan. Monta kertaa se on tuntunut aivan järjettömän kaukaiselta haaveelta, mutta lopulta peitolle tuli kokoa n. 135 x 200 cm. Tosin kissa on jo ominut sen. Kylmä ei ainakaan tule.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti