Ja leivoin mustikkapiirakkaa äidin talouskoulun aikaisella ohjeella, joka on mielestäni vaatimattomasti paras. Viimevuotisia mustikoita löytyi vielä pakastimen pohjalta. Muumien Iltapurjehduksen miellän alku- ja loppukesän mukiksi, en osaa juoda siitä muulloin.
Aamut ovat olleet sumuisia jo jonkin aikaa ja tuoksuneet samalta kuin ala-asteen pihassa aina syksyn ensimmäisinä koulupäivinä. Niin tänäänkin.
Poljin hiekkatietä keskelle ei-mitään keräämään mustikoita talven varalle. Oli rauhallista, ainoatakaan ihmisen aiheuttamaa ääntä ei kuulunut. Pari kertaa humpsahdin melkein polvea myöten jonkin eläimen koloon. Hetkellisesti mielen perukoilla häivähti ajatus, ettei kukaan tiedä, missä olen. Mutta vain hetkellisesti. En edelleenkään osaa pitää metsää vaarallisena paikkana. Syksyinen metsä ja suopursun huumaava tuoksu, siinä on pala taivasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti