Piimälätyt

Tuodaan nyt sitten se toinen ääripääkin ruokavalioissa tähän tuon Eikun viljattoman leivän jälkeen. Meikäläinen täällä paistelee piimälättyjä, ja kyllä, niissä on voita (ihan sitä oikeaa) ja sokeria ja vehnäjauhoja. Ja se joka aikoo mainita banaanipannukakkujen mahtavuuden, voi paistella niitä ihan keskenään ja uskotella itselleen syövänsä muka pannukakkuja. Ennen kuin kenelläkään on palkokasvi nenässä, sanottakoon, että ymmärrän täysin, että kaikki eivät voi syödä kaikkea. (Mutta banaani ja muna paistinpannulla ei siltikään minusta tee pannukakkua.)

Olen siinä onnellisessa asemassa, että kummatkin isovanhempani ovat vielä elossa. Olen siis tottunut syömään kahdenlaisia lättyjä. Toinen mummu paistaa ohuita pitsireunaisia lättyjä, jotka eivät hajoa kääntäessä. Toinen taas paistaa paksumpia lättyjä ja tekee usein taikinan piimään. Yhteistä on valurautapannu, oikea voi ja järjettömän hyvä maku (on tullut useammatkin lättyöverit vedettyä). Itse voin vain haikailla valurautapannusta (keraaminen liesitaso), mutta voista ei sentään tarvitse luopua. Lättyjen paksuus on lähinnä mielialakysymys. Tänään paistoin piimälättyjä, ja niistä tulee soodan takia väkisinkin paksuja.

Taikinaan tuli litra päiväysvanhaa piimää, kolme munaa, 1½ dl sokeria, 1½ tl suolaa, saman verran soodaa (netissä nostatuksen vuoksi, mummun ohjeesta piimän happamuuden peittämiseen), jauhoja käsituntumalla jotain puolen litran hujakoilla. Annetaan turvota, jos huvittaa. Paistetaan voissa (maun, ei periaatteen vuoksi). Melkoinen läjä tässä on syntymässä, mutta kerrankos sitä.