keskiviikko 12. elokuuta 2015

Kämmekkäät

Siskon sukkien jälkeen iski sellainen uuden mallin valitsemisen aiheuttama ahdistus. On lukuisia asioita, joita haluaisin neuloa, jopa lukuisia sukkamalleja. Kirjastostakin hain yhden kirjoneulekirjan, joka houkuttelee. Enpä sitten kuitenkaan osannut päättää mallia tai valita lankoja. Siksi piti saada helppo ja nopea välityö. Langaksi valikoitui Drops Karisma, sinapinkeltaisena. Värivalinta tuskin yllätti ketään.


Ja se malli, kämmekkäät Eilen tein -blogin ohjeella. Hieman piti silmukkmäärien kanssa säätää paksummalla langalla, ja varttakin lyhensin omien mieltymysten mukaan.


Omia käsiä on suorastaan haasteellista kuvata. Sen voisin sanoa yhdeksi syyksi yhden käden kuville. Toinen syy on atoopikon halkeillut vasen käsi. Kolmas se tosiasia, että elämäni toisessa peukalokiilallisessa työssä sekosin jotenkin laskuista, minkä huomasin vasta päättelyvaiheessa ja toisesta kämmekkäästä tuli melkein kaksi senttiä pidempi. Hups.


Kalpea aamu näköjään välittyi kuviinkin. Onneksi tuo viimeinen edes vähän oikeamman väriseltä näyttää.


Ps. Eikku teki samat Nalle-langasta vuosi sitten, löytyy täältä.

Ei kommentteja: