torstai 27. marraskuuta 2014

Kotilampaat

Harhaanjohtavasta otsikoinnista huolimatta luvassa ei ole lampaita. Ainakaan vielä. Sen sijaan seuraa paljastus: vaikka hyvin istuvat ja ohuehkosta langasta tehdyt villasukat ovat mielestäni todella kauniita ja pidän siitä, etteivät ne saa jalkoja näyttämään paksuilta pölkyiltä, tassuttelen kotona lähestulkoon aina lörpähtäneissä paksuhkoissa vanhoissa villasukissa, joiden kantapää on missä sattuu. Toisin sanoen äidin ja mummun vuosia sitten neulomissa, jotka ovat käytössä nuhjaantuneet ja jotka ovat muotoutuneet oikeaan ja vasempaan jalkaan.


Sunnuntaina paikallisilta joulunavausmarkkinoilta löytyi 100 % eteläpohjalaista lampaanvillaa olevaa lankaa. Siinä ei ollut mitään ylimääräistä tai keinotekoista, ja lankakin oli vain kevyesti pesty. Ostin kaksi 100 g vyyhtiä tuollaista kolmisäikeistä vaaleanharmaata. 


Tiesin heti, että neuloisin suuunnilleen Isoveljen paksuisesta langasta itselleni kotisukat. Malli mietitytti hetken. Noinkin peruslanka vaati mielestäni perinteisen mallin, mutta jotenkin se tuntui tylsältä. Pienen selailun jälkeen päädyin tuollaiseen sivupalmikkoon. Linkittäisin ohjeen, mutta Novitan mukaan sivua ei löydy. Ohje oli 7 veljekselle, neuloin nelosen puikoilla.


Olen aivan rakastunut. Niin ihanan lämpöiset ja pehmoiset ja juuri sopivan löysät.

Ei kommentteja: