torstai 9. tammikuuta 2014

Marttiksen mustapekkapiirakka

Meillä on tänään illalla marttis! Päädyin tällä kerralla tekemään kasvispiirakkaa kahdestakin eri syystä. Toinen on se, että olen päättäyt pitää lihattoman lokakuun näin tammikuussa. Ihan vain nähdäkseni ja kokeillakseni miten kasvissyöjät syö (saan kokeilla uusia reseptejä!) ja eipä tuo lihan vähentäminen ruokavaliosta olisi muutenkaan pahitteeksi. Vaikka mä nautinkin pihvistä ja pekonista, mua on jo jonkun aikaan liha välillä ällöttänyt. Leipomaan en viitsinyt alkaa, koska olen kuullut huhuja, että osa marttikseen tulijoista on aloittanut dieetin/herkkulakon näin tammikuussa, joten kasvispiirakka tuntui sopivalta vaihtoehdolta tälle iltaa. En muista mistä olen tämän ohjeen joskus napannut, mutta nyt kokeilin tätä ensimmäistä kertaa. Tää on helppokin!

Piirakkaan tarvitsee:

-piirakka valmispohja (tai omatekemä)
-150g maustamatonta tuorejuustoa
-basilikaa
-150g punaista tai vihreää pestoa
-mustapekkajuusto
-rasiallinen kirsikkatomaatteja
-noin 150g kevätsipulia


Uuni 200 asteeseen. Piirakkataikina vuokaan. Sekoita tuorejuusto ja pesto keskenään ja levitä mömmö valmispohjan päälle. Pilko sipulit, mustapekka ja kirsikkatomaatit. Itse laitoin sipulit hetkeksi mikroon esikypsymään.


Sitten vain täytteet pohjan päälle. Basilikan lehdet kannattaa painella muiden täytteiden sekaan, ettei ne pala. Itse meinasin vielä lisätä mausteita mutta onneksi en kuitenkaan. Mustapekassa oli sitä ihan tarpeeksi. Piirakka uuniin noin 40 minuutiksi. Muutaman minuutin paistamisen jälkeen piirakan päälle kannattaa laittaa folio, ettei basilikan lehdet pääse palamaan.



Siinä se nyt odottaa iltaa, toivottavasti tytöt tykkää!


Ei kommentteja: