perjantai 13. joulukuuta 2013

Muistakaa postittaa joulukortit!

Tänään on 13. päivä ja perjantai ja viimeinen mahdollisuus lähettää kotimaan joulutervehdykset edullisempaan hintaan. Omani sain postiin jo eilen. Yhden ainoan kerran on jäänyt näin viime tippaan, mutta silloinkin ne lojuivat siinä punaisessa kuoressa merkit liimattuina muutaman viikon, kun unohdin aina ottaa mukaan.

Ensin ei ollut aikaa ja sitten ei napannut mikään Tiimarin valikoimissa, eikä muuallekaan ehtinyt. Maanantaina näpersin sarjatuotantona näitä, mutta kuvaaminen vähän jäi. Katsokaas, kun on sellainen kivikautinen kamera (ei sentään filmillä kuitenkaan), ja töihin lähtiessä ja sieltä tullessa on pimeää, lopputulos on tämä.

Ilman salamaa tuollaista ruskean ja keltaisen sävyistä. Korttipohja on oikeasti luonnonvalkoinen.


 Ja salamalla näin kalpeaa meininkiä.



Tällaiset niistä nyt tuli. Ensi vuonna sitten taas ajoissa ja ajatuksella.

Ei kommentteja: