sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Porkkanamuffinit

Rehellisesti sanottuna ei voisi vähempää kiinnostaa neulominen tuon villatakin jälkeen. Tai nyt kiinnostus alkaa jo vähän palailla, mutta ei niin paljoa, että saisin vielä tartuttua puikkoihin. Virkkaillut olen vähän ja suunnitellut seuraavaa juttua. Mitään esiteltävää ei vielä ole, koska sään salliessa liikenevä vapaa-aika on kulunut lähinnä pihalla. Siksi siis leipomuksia, taas.


Tein viikolla simaa ja huomasin, että fariinisokeripussin kyljessä oli myös porkkanamuffiniohje, sellainen kuorrutteeton versio. Pitihän sitä eilen testata, kun tuli kahvittelijoitakin. Muffinit olivat oikein meheviä ja paljon vähemmän makeita, mitä taikina (joka oli tosi hyvää niin omasta kuin koirankin mielestä) antoi ymmärtää. Ohje täältä. En tosin edelleenkään tajua, miksi aina uunissa kauniisti kohoava muffinssini lässähtävät uunista tultuaan, ohjeesta huolimatta.


Ei kommentteja: