maanantai 15. kesäkuuta 2015

Harmaata

Aiemmin esittelemäni eko-ontelokude pääsi koukulle jo samana iltana. Oikeastaan tämä matto on valmistunut jo viime keskiviikkona, mutta kuvaaja on ollut hieman laiska. Tarkemmin sanottuna aikomus oli mopata ennen maton vaihtoa, mutta pakkosiivoaminen ei sovi lomaan, joten lavastettu kuva ja matto odottamaan siivousinnostusta.


Mallina Juhannusruusu, kudetta n. 5 kg, halkaisija hieman vajaa 1,5 metriä. Kudetta jäi ehkä yhteen kerrokseen lisää, koska varauduin vähän liikaa reunukseen, mutta en ole niin reipas, että purkaisin ja tekisin lopun uudestaan.


Eilen vietin sadepäivän Millennium-maratonia (pakko oli kirjojen jälkeen katsoa vielä uudestaan). Virkkausprojekti eteni sellaiseen vaiheeseen, mikä vaatisi enemmän keskittymistä, joten vaihdoin sukkaan. Parin ensimmäinen valmistui jo maaliskuussa, toinen eilen. Lankana Impivaara ja ohje post it -lapulle epämääräisesti kirjoitettuna luultavasti Novitan sivuilta.


Pärjäisiköhän näillä juhannuksen?

Ei kommentteja: