sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Rahkapiirakka

Jaan teille nyt lemppariohjeeni rahkapiirakkaan. Meillä tehtiin kotona tätä usein. Pienempänä yhdessä äitin kanssa ja isompana siskon kanssa kahdestaan. Jossain vaiheessa osasin ohjeen ulkoa. Onhan tämä käsittämättömän helppo ja nopea, edes sähkövatkainta ei tarvita. Aineksetkin yleensä löytyvät kotoa valmiiksi (eikö tällaisena fitness-aikakautena rahkaa löydy lähes joka jääkaapista?), eikä se sitruunamehukaan pakollinen ole.



Rahkapiirakka

Pohja:
4 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl vanilliinisokeria
125 g voita
1 dl piimää
1 kananmuna

Täyte:
1 prk rahkaa
1 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1 kananmuna
sitruuna-/limemehua


Sulata voi. Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään ja lisää voisula. Sekoita muruksi. Jaa muruseos kahtia. Lisää toiseen puoleen piimä ja muna. Sekoita hyvin. Sekoita täytteen aineet keskenään. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan. Kaada päälle täyte ja ripottele muruseos. Paista 200 asteessa 20-30 min.

Ei kommentteja: