sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Satoa odotellessa

Työputki ohi ja ensimmäinen vapaapäivä kotona. Eilinen vietettiin kotikotona grillaten, koiraa uittaen, ulkona istuen ja jumalaisen hyvää mansikka-raparperibritaa syöden (kuvaa tuskin olisi edes ehtinyt ottaa ennen kuin torttu katosi parempiin suihin). 

Jotenkin tuntuu näin keväisin, että vapaapäivinäni sataa tai ukkostaa tai molempia silloin, kun olisi aikaa tehdä jotain pihalla. Tänään ehdin istuttaa loput taimet kasvihuoneeseeen. Sieltä on tulossa avomaankurkkua, kasvihuonekurkkia, kirsikkatomaattia mustana ja tavallisena, kahdenlaista chiliä ja basilikaa. Kasvimaalla ehdin vasta aloitella kylvöjä (tilliä ja kahdenlaista salaattia) ja istuttaa mintun ja sitruunamelissan, kun jo alkoi ripsiä vettä. Herne, porkkana, pinaatti, retiisi ja keräkaali odottavat vielä istuttamista.


Kirsikkapuu oli täydessä kukassa perjantaina.


Eilisen aikana oikeanpuoleinen omenapuu oli räjähtänyt valkoiseksi, vasemmanpuoleinen on avannut vasta muutaman kukan. Saattaa tulla muutama omena.


2 kommenttia:

Irena kirjoitti...

Nyysinpä tuon "lava säkin alla" -idean omaan käyttöön, jahka saan kasvihuoneen vihdoin valmiiksi.
Kiitti!

Miia kirjoitti...

Siitä vain :) Olen todennut ihan hyväksi järjestelyksi.