Viime viikolla oli ensimmäinen aamu, josta tiesi varmuudella, että on syksy, pelloilla leijui usva ja aamukaste kasteli sukat vielä tunteja heräämisen jälkeen. Hiekkatien varrella tuoksui samalta kuin ala-asteen pihassa ensimmäisinä koulupäivinä. Loppukesän horroskin alkoi hälvetä, kun sai kaivaa villasukat kaapista (no okei, ehkä vähän aikaista vielä).
Kesäkukat saivat väistyä krysanteemien tilalta.
Omenat alkavat kypsyä. Aion tehdä ainakin omena-kanelihilloa, omena-kaurapaistosta, omenapiirakkaa ja syödä suoraan puusta.
Puutarhassa osa jo muuttaa väriään ja kuihtuu pois, kun kesän viimeiset vasta kukkivat.
Kesämuumimukit palasivat takariviin odottamaan ensi vuotta. Elokuuhun kuuluu Hurraa, tuikut ja Emmylou.
Tekee mieli neuloa murrettuja sävyjä. Runoja tarvitsen erityisesti vuodenaikojen vaihtuessa.
Minulla on ollut tapana jo vuosia ostaa luontoystävällinen kalenteri, jonka karheille kierrätyskartonkikansille on ollut hyvä liimata kuvia ja tehdä omanlaisensa. Vuodenvaihteessa oli vain vähän inspiraatiota ja äärimmäisen huonoa paperiliimaa. Tuloksena laukussa repsottamaan alkaneet kannet ja lopahtanut kiinnostus käyttää koko kalenteria. Näin syksyn tullen en osannutkaan enää elää hylätyn kalenterin kanssa, joten revin edelliset kuvat pois ja päällystin kannen kokonaan uudestaan. Yksinkertaisempi ilme miellyttää enemmän silmää. Alareunan runo on kulkenut mukana jo vuosia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti