Metsäretki ja muuta lauantaipuuhaa

Tänään on ollut ensimmäinen normaali vapaa lauantai ja olen tehnyt vaikka mitä. Luulin silti työpäiväksi, kun heräsin. 

Käytiin aamupäivällä viemässä Memmen tavaroita kirppikselle, ja samalla reissulla löysin Pessin ja Illusian, vieläpä oikein hyväkuntoisen vuodelta 1951. Ihana! Olen halunnut tämän omaksi jo kauan, mutta ainoa vastaan tullut kappale oli kallis ja kansi repsotti melkein irti. Tästä on tullut jotenkin hämmentävän oloinen elokuva jonain jouluaattona. Muistan vain Jorma Uotisen karmivana Ristilukkina ja, etten nähnyt loppua, koska kummisetä tuli tuomaan joululahjaa.

Iltapäivällä lähdettiin metsäretkelle. Keräsin sangollisen puolukoita, niitä oli mielettömän paljon. Keräisin enemmänkin, mutta kenelläkään ei tunnu olevan tarvetta, ja itse tulee käytettyä vain vispipuuroon. Samalla tuli katsottua hyviä kranssimateriaalin keruupaikkoja talvea varten.

Eväät oli tietysti tehtävä, retkelle kun lähdettiin, vaikkei varmaan juuri tuntia kauempaa oltukaan. 

Näin tässä yhtenä yönä unta, jossa kuorrutin kermavaahdon ja vaniljarahkan sekoituksella omena-kanelimuffinsseja. Vaikutti sen verran kokeilemisen arvoiselta idealta, että muffinssit ovat jäähtymässä (vähän jo maistettiinkin) ja kunhan saan kuorrutettua, tulee niistäkin sepustusta.

Blogikin vaihtoi ilmettä syksyisempään. Muutin bannerin kuvan kokoa varmaan seitsemän kertaa ennen kuin siitä tuli oikean levyinen. Olisi varmasti jokin yksinkertaisempikin tapa. Siirryn villasukan pariin lepuuttamaan tietotekniikan repimiä hermojani.

Viikonlopun saalis

Viikonloppu tuli vietettyä ihan kotikotona, eikä sieltä tälläkään kertaa tyhjin käsin lähdetty. Isän muorin talo sijaitsee naapurissa. Itse muori on sieltä pois muuttanut jo 90-luvun alussa ja kuollut 2000-luvun alussa, joten ihan hirveästi aarteita siellä ei enää ole. Kiva käydä kuitenkin. Tällä kertaa tein löytöjä!

Riihimäen lasin kolme 2 litran tölkkiä löytyivät karjakeittiöstä. Karhutölkki on lempparini. Ilvestölkki oli ainoa kannellinen ja saman mallin isompaan tölkkiin löytyi yksinäinen kansi. Tuo keskimmäinen on vähän oudompi, lasi on vihertävän sävyistä kirkasta, toisella puolella on neliapilan kuva ja toisella lukee Riihimäki, samoin pohjassa.

Säästän teidät ennen ja jälkeen kuvilta. Tölkeistä tuskin näki läpi, yhdessä oli vähintään 20 vuotta sitten homehtunutta hilloa ja toisessa mm. muumioitunut hiiri ja pieni pääkallo. Kaiken jynssäämisen ja pesuaineiden jälkeen uskallan luultavasti laittaa näihin vaikkapa jämälankoja.

Samaisesta karjakeittiöstä löytyi kirkkaanpunainen emalikattila. Se odottaa todennäköisesti myöhäisempää syksyä, havukasveja ja valkoista callunaa.

Kävin lauantaina Parkanon kehräämöllä ihka ensimmäistä kertaa. Olisin todennäköisesti viihtynyt sulkemisaikaan asti, ellei sisko olisi ollut mukana. Paljon kuteita, lankoja (myös ajat sitten poistuneita), nappeja ja tarvikkeita. Parasta oli myymässä ollut vanha vaari. Käykää ehdottomasti, jos satutte sielläpäin olemaan! Itselle lähti mukaan 4,6 kiloa kuteita (oranssia ja keltaista, alla ihanan vääristyneet värit) ja kolme kerää harmaata Tempoa. Tempoon olen aikoinaan kehitellyt palmikkopipon ohjeen, se on juuri sopivan paksuinen lanka ja ainoa, josta tehdyllä pipolla tarkenen 30 asteen pakkasessa.

Juuri ennen kuin on pimeää

Viime viikolla oli ensimmäinen aamu, josta tiesi varmuudella, että on syksy, pelloilla leijui usva ja aamukaste kasteli sukat vielä tunteja heräämisen jälkeen. Hiekkatien varrella tuoksui samalta kuin ala-asteen pihassa ensimmäisinä koulupäivinä. Loppukesän horroskin alkoi hälvetä, kun sai kaivaa villasukat kaapista (no okei, ehkä vähän aikaista vielä).

 

Kesäkukat saivat väistyä krysanteemien tilalta.

Omenat alkavat kypsyä. Aion tehdä ainakin omena-kanelihilloa, omena-kaurapaistosta, omenapiirakkaa ja syödä suoraan puusta.

Puutarhassa osa jo muuttaa väriään ja kuihtuu pois, kun kesän viimeiset vasta kukkivat.

Kesämuumimukit palasivat takariviin odottamaan ensi vuotta. Elokuuhun kuuluu Hurraa, tuikut ja Emmylou.

Tekee mieli neuloa murrettuja sävyjä. Runoja tarvitsen erityisesti vuodenaikojen vaihtuessa.

Minulla on ollut tapana jo vuosia ostaa luontoystävällinen kalenteri, jonka karheille kierrätyskartonkikansille on ollut hyvä liimata kuvia ja tehdä omanlaisensa. Vuodenvaihteessa oli vain vähän inspiraatiota ja äärimmäisen huonoa paperiliimaa. Tuloksena laukussa repsottamaan alkaneet kannet ja lopahtanut kiinnostus käyttää koko kalenteria. Näin syksyn tullen en osannutkaan enää elää hylätyn kalenterin kanssa, joten revin edelliset kuvat pois ja päällystin kannen kokonaan uudestaan. Yksinkertaisempi ilme miellyttää enemmän silmää. Alareunan runo on kulkenut mukana jo vuosia.

Haikeat pitsisukat

Tänään on viimeinen päiväni vanhassa työpaikassa ja huomenna aloitan uudessa. Tahdoin jotenkin kiittää ihania työkavereita kuluneesta ajasta ja koska heitä on vain kolme, päätin neuloa pitsisukat. Pääsinpä käyttämään handmade-nappejakin!

Lankana oli Nalle ja ohjeena tämä. Näitä sukkia neuloin haikeana viisi minuuttia silloin ja kymmenen tällöin ja yötä myöten silmät ristissä. En todellakaan ole niitä ihmisiä, jotka neulovat sukkaparin kuudessa tunnissa, ehkä yhden siinä ajassa, ja kuluneet 1½ viikkoa päiväni ovat olleet muutenkin kovin täynnä. Viimeiseen asti sai jännätä, ehdinkö saada kaikki valmiiksi, mutta eipä ainakaan ole ehtinyt muusta stressata, kun jokainen minuutti vuorokaudessa on ollut täynnä. Toivottavasti kengännumeroiden vakoilu tuotti tulosta ja sukista tuli oikean kokoiset.

Elossa ollaan

Kun yhdellä on käsi kipeä ja kaikki kiva kielletty ja kahdella muulla tekeillä lahjoiksi tulevia juttuja, joita ei voi vielä paljastaa, ei ole vaikea arvata, miten tällaisen blogin käy. Edellisen merkinnän päivämäärä on jo kaukana menneisyydessä, eikä vieläkään ole oikeasti mitään esiteltävää. Kunhan nyt näpyttelen, että täällä ollaan ja koko ajan tehdään. Oma projektini valmistuu varmaankin maanantaina ja odottamassa olisi muutama muu. Mutta hei, ensi viikolla siis nähdään!

"People who love to eat are always the best people"

Jos tarkoitus on kehystää keittiöön isän muorin vanhat sokerisakset, ja on koko pienen ikänsä haaveillut valokuva-/tauluseinästä, saattaa homma lähteä hieman lapasesta. Sitä löytää eräänä iltana itsensä keskeltä uusia, vanhoja ja kierrätettyjä kehyksiä ja niihin laitettavia papereita, kankaita, kortteja ja sitaatteja. Koska kyseessä on pidempään muhinut idea, eikä hetken päähänpisto, huomaa kerrankin mittaavansa millintarkasti viivottimella ja pyörittelevänsä valmiita tauluja viikon ennen seinälle ripustamista.

Tiedättehän, miten vaikeaa on yrittää kuvata lasin takana olevia asioita ikkunaa vastapäisellä seinällä?