tiistai 12. huhtikuuta 2016

Popcorn-kakku

Viikonlopun testileipomuksena oli popcorn-kakku, ja olihan se hyvää! Kiltisti noudatin ohjetta muuten, mutta taloussuklaan korvasin Fazerin sinisellä. Noin iso määrä tummempaa suklaata ei oikein napannut. Varmasti tulee tehtyä uudelleenkin, murennetulla kannella tosin. Sen verran haasteellista tuon leikkaaminen oli.


Mukavaa viikon jatkoa!

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Pilven reunalla.

Nämä villatakit jäi melkein esittelemättä, kun huomasin kuvia koneelle siirtäessä, että tuossa pinkissä versioissa on näköjään napit mennyt miten sattuu. Mutta hei, jos yhdeksän päivää neuloo pakonomaisesti lähes kaiken vapaa-ajan ja siirtää jopa herätystä aiemmaksi, että ehtisi neuloa, on kai silmät ristissä viimeisenä yönä vääriin kohtiin ommellut napit aika pieni moka. Ja huomattavasti helpompi korjata kuin moni muu virhe.


Kaikki sai alkunsa pääsiäistä edeltävän viikon alkupuolella, kun yhtäkkiä jostain tuli mieleen ensimmäinen (ja tähän mennessä ainoa) ostamani neuleohje. Pilven reunalla -villatakki koossa 4-5 vuotta. Siskontyttö oli silloin vielä vauva, mutta nyt jo viisi, ja melkein unohdin koko takin. Päätin tehdä pääsiäiseksi. Pikkuveljeäkään ei sopinut ilman jättää, joten toinenkin takki mukaan kuvioihin, pääsiäiseksi toki sekin. Kummia nämä pakkomielteet, mutta tulipahan tehtyä. Sattuneesta syystä ei ole lankoihin tullut tartuttua vieläkään.

Koko projektin tiivistää se tunne, kun pyöröpuikolla on 236 silmukkaa ja neljä silmukkamerkkiä ja kaapeli irtoaa.

torstai 7. huhtikuuta 2016

Terkkuja taas keittiöstä!

Ostin mehustimen. Oli pakko. Olen haaveillut siitä jo ikuisuuden. Mikään superhyperlaite se ei ole ja kalliimmat olisi varmasti olleet näppärämpiä käyttää. Sellainen olisi aika mahtava mihin saisi vaikka kokonaisen omenan laitettua kerralla. Nyt ne joutuu pilkkomaan ainakin neljään osaan. Ehkä sitten joskus. Kuvaa ei nyt siitä ole mutta tuollainen pikkuinen se on. Teen siis VIHERMEHUJA. Smoothieitakin teen mutta haluan vähän vaihtelua ja mehu on niin helppo hörpätä.


Reseptejä en jaksa etsiä. Ostan vain kaupasta kaikkea vihreää ja heitän koneeseen. Kun mukaan laittaa esim. omenaa tai ananasta, makukin pysyy hyvänä. Tää on myös ihan järjettömän helppo tapa syödä kasviksia. Kaupoissa on valtavasti vihreitä, joista mä en ainakaan tiedä mihin niitä voisi käyttää. Mutta tähän voi laittaa mitä vaan. Jos haluaa syödä superterveellisiä juttuja, vaikka lehtikaalia, selleriä tai inkivääriä mutta ei tiedä miten niitä käyttäisi, näin se onnistuu ylihelposti.


Vaikka väri on (tietenkin) vihreä, näistä saa ihan oikeasti hyvänmakuisia :)