keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Joululahjoja

Tässä vielä parit joululahjat, ja olisikohan sitten aika siirtyä eteenpäin. Pianhan tässä vaihtuu jo vuosikin.

Tyypilliseen tapaani sain viimeiset joululahjat valmiiksi keskellä yötä. Eipä sillä, että näin joulukuussa muutenkaan kovin hyviä kuvia saisi otettua. Salamaräpsyjä kuitenkin ennen paketointia.


Siskon miehelle olisin tahtonut tehdä sukkiin maastokuvioisen jalkaosan, mutta aika ei riittänyt, joten raidoilla mentiin. Päättelin neuloessa, ja sen vuoksi kerroksenvaihtumiskohdasta näyttää kumman epätasaiselta, ainakin kuvassa.


Siskolle tein lapaset. Yksiväriset jollain pintaneuleella vaihtuivat palmikkolapasten kautta lopulta tuplalapasiin. Koska onhan toki joulun alla mainio aika opetella jotain uutta tekniikkaa, kuten onteloneuletta (johon muuten katsoin mallia mm. täältä). Kyseessä on siis kerralla kaksinkertaisiksi neulotut lapaset, jotka voi kääntää ympäri ja käyttää kumminpäin vain.


Kaksi kuvaa yhdet lapaset. Siskolla on pienet kädet, siksi näyttävät noin lyhyiltä. Lämpimältä tuntuivat, pitää varmaan tehdä itsellekin.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Aina se tekee sukkia

Sukkia, sukkia, aina vaan sukkia. Tässäpä muutamat valmistuneet, ei mitään ihmeempiä. Parit nimipäivälahjaksi pienille (toiveväreillä nuo alemmat), 7 Veljestä ja tutulla ryppyvarrella. Itselle töihin (pakkasia odotellessa) hieman ohuemmat Pikkusiskosta kaaripitsivarrella.




Sitten tässä kiireessä piti vielä aloittaa Niina Laitisen joulukalenterisukkaakin, mutta se saa nyt luvan odottaa joululahjojen (yksi sukkapari sielläkin) valmistumista.