tiistai 29. huhtikuuta 2014

Herkkuja ja hempeilyä

No niin, lomat tältä erää ohi ja vauvan peitto tuli eilen valmiiksi, eli viimeisenä lomapäivänä! Tampereen reissulla neuloin autossa mennen tullen ja muuten kotona hyvin satunnaisesti rivin silloin tällöin.


Ohje oli syksyn 2013 Novitasta.


Jaksan edelleen ihmetellä, miten innostuin tästä peitosta. Siis lähinnä noista väreistä. Siis vaaleansininen?? Vaaleanpunainen?? No, enpä mä muutenkaan ole tainnut ihan oma itseni olla viime aikoina, ehkä sitä on väkisinkin jotenkin sekaisin (varsinkin henkisesti)  kun "kasvattaa" vatsassaan uutta ihmistä.

Olen jo hetken kyttäillyt, jos mehujäämuotteja tulisi jossain vastaan ja viikonloppuna kauppareissulla nämä melkein kävelivät mun kärryihin.



Sekoitin keskenään turkkilaista jugurttia ja mansikoita ja kaadoin muotteihin. Ja eikun pakkaseen! Ja noihinhan voi laittaa melkein mitä tahansa muutakin. Jugurttia, mehukeittoa, hedelmiä, mehua...




Ja tuli muuten herkullista jugurttijäätelöä noinkin yksinkertaisista aineksista! Olis maistunut kissallekkin.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Lanka-arkku

Olen jo jonkin aikaa himoinnut puista arkkua langoilleni. Mielellään sellaista vanhanaikaista. Muutamaan olen törmännytkin, mutta joko hinta on huimannut päätä tai kunto ollut todella huono. En tiedä millaisia ajatustenlukukykyjä isällä on, mutta hän ehdotti, että voisi tehdä minulle sellaisen arkun.


Isä on aika kätevä käsistään, mutta silti tämä ihanuus ylitti kaikki odotukseni! Väri on itse valitsemani, enkä saanut sitä mitenkään vangittua kuvaan. Kovin valkoiselta näyttää, mutta oikeasti sävy taittaa mintunvihreään, vähän sellainen minttujäätelön vaalea. En halunnut ihan valkoista, mutta en mitään tummaa tai kirkastakaan väriä.

Siinä on lukko! Ainakaan lankojani ei varasteta.


Tykkään kamalasti näistä yksityiskohdista, kahvoista ja kulmaraudoista ja kannen viistoista reunoista.


Katsokaa nyt näitä saranoitakin, ihanat!


Nämä säät ovat vaatineet haravointia ja ulkoilua, ja siksi arkku on ammottanut viikon tyhjyyttään eikä se ole vielä päässyt edes omalle paikalleen kirjastohuoneessa. Jonain tulevana sateisena iltana tai yön pimeinä tunteina istun lankakasan ympäröimänä järjestelemässä. Uskoisin ainakin jokaisen kerän mahtuvan.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pipotehtailua

Tein kevätpipon, vaikkei kai enää pipokausi pahemmin olekaan. Kaivoin Nallen jämiä, arvioin silmukkamäärää ja toivoin sen olevan sopiva ja päätin aloittaa joustinneuleella. Siinä vaiheessa ei ollut vielä minkäänlaista ideaa koko pipoon.


Lopulta siitä tuli aika yksinkertainen, sileää neuletta ja muutama nurja kierros raidoittamaan väliin. Värivalinta osoittautui ehkä hieman mummoksi, mutta ei haittaa.


Samalla idealla, mutta tasaisemmin raitavälein syntyi pipo siskontytöllekin. Siinä Nallen lisäksi 7 veljestä Raitaa. Olettaisin sen sopivan uusiin (kamaliin) Hello Kitty -lenkkareihinkin, mutten ole varma.


Kokeilin tuollaista erilaista tapaa kaventaa ja se teki kumman kulmikkaan päälaesta, mutta eiköhän se siitä asetu.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Kivaa pääsiäistä!

Meillä lentelee jo perhosia, ainakin sisällä!


Keräsin omenpuun oksia maljakkoonkin, kun niitä tuossa taannoin leikattiin. Niissä on jo nuput ja pian toivottavasti myös kukat. Maljakkoon pääsi kaveriksi pajunkissojakin.


Ja trulleilta muutama hieno oksa!


Sain leipoa ensimmäistä kertaa koko vuonna ja tuli tehtyä vähän kaikkea. Limejuustokakku oli kokeilussa ja siinä oli hieman parantamisen varaa, kanavoileipäkakusta tuli iso, ja oli pakko saada sitruuna-marenkipiirastakin. Kuva on huijausta ja viime vuodelta, mutta tänäkin vuonna kylvin ohraa noihin samoihin lasikuppeihin tuolle samalle pikkutarjottimelle, joten eikö se melkein täydestä mene. Dinosauruskin on sama! Viime vuoden sitruuna-marenkipiiras on sitä paitsi kauniimman näköinen.



Ohje piiraaseen löytyy täältä. Se tuntuu olevan vuosi vuodelta hankalampi googlettaa, joten kirjoitin vihdoin ohjeen itselleni ylös. Tuo vain on niin hyvää, kun sitruunakerroksessa on oikeasti kirpeyttä.

Kivaa pääsiäistä kaikille!

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Tyttö lomailee

Flunssa selätetty, loma edessä ja aurinkoakin luvassa. Tässä vähän pääsiäistunnelmia meiltä.

Leivoin tänään makeita sitruunaneliöitä ja ohjeen nappasin uusimmasta Pirkasta. Oli tosi hyviä (ja myös tosi makeita) ja nyt on huomiseksi vieraille muutakin tarjottavaa kuin suklaamunat.



                                                    Kukkasia

Mun kunnianhimoinen tavoite olisi saada tämä peitto valmiiksi loman aikana..


Huomenna oven taakse ilmestyy taas pikku virpojia :)


Mukavaa pääsiäistä!

torstai 17. huhtikuuta 2014

Kasvaa ja kukkii

Viikonloppuna pääsin vähän istutus- ja kylvöpuuhiin. Naapuriin vein tällaisen narsissikorin kiitokseksi, kun ihanat kävivät ulkoiluttamassa meidän koiraa keuhkokuumeeni aikana.


Sisällä levittäydyin kylppärin lattialle. Chilit vaativat isompia ruukkuja, ystävältä saatu enkelinsiipi kasvatti vesilasissa juuret ja pääsi multaan, ja ohraa kylvin pääsiäiseksi.


Tulisempi chili pääsi vanhaan punaiseen emalikattilaan ja miedompi hempeämpään kahvikuppiruukkuun. Ne saavat vielä odotella kirjastohuoneen ikkunalla lämpöisempiä säitä.


maanantai 14. huhtikuuta 2014

Rättiä ja sukkaa

Terveiset flunssatuvasta! Tuntuu, että käsityöjutut on jääneet taas vähän vähemmälle viime aikoina, mutta olen mä jotain saanut tehtyä. Mulla on tällä hetkellä vaatimattomasti kolme peittoprojektia kesken. Yksi on onneksi sentäs jo yhdistelyvaiheessa. Kädet on edelleen ajoittain vähän hankalat, enkä pysty neulomaan ja virkkaamaan niin paljon kun haluaisin.


Uusimmassa Novitassa oli helppo ja kiva tiskirätin ohje, ja tekaisin sellaisen sitten bambulangasta. Rätti menee kaverille lahjaksi ja taas piti päästä vähän dymottamaan.


Ai niin ja tein mä tuossa taannoin itselleni tuollaiset kevätsukatkin. Tykästyin tuohon väriin heti lankahyllyllä ja sitä oli pakko napata mukaan. Ehkä ne peitotkin sieltä joskus valmistuu!



sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Pannunaluset

Bongasin Novitasta (syksy 2013) virkatun peiton, jonka yksi palanen erityisesti oli mieleen. Miian avustuksella pääsin alkuun, kun tuon kukkasen aloitus oli hippasen outo mulle, enkä millään meinannut tajuta sitä. Ajattelin pientä vaihtelua noille isoäidinneliöille, joita pursuaa jo joka paikasta...
Meinaan tehdä Novian Hangosta luonnonvalkoisena peiton noista pelkistä kukkaneliöistä, mutta saa nähdä koska se valmistuu. Ajattelin myös näin kevään kunniaksi tehdä pannunaluset siskolle ja itselleni tuolla kukkakuviolla. 
Siskolle tein hitusen harmahtavalla trikookuteella ja itselleni valkoisella.

Siskolle ajattelin viedä nuo pannunaluset lahjaksi, joten pitäähän sitä vielä hieman askarrellakkin lopuksi.

Siis oon aivan rakastunut tohon dymoon! Aivan kerrassaan ihana vekotin. 

Nyt on lappukin askarreltu valmiiksi. Helppo ja nopea tehdä! Sitte lopuksi vielä ajattelin laittaa rullalle aluset ja sitoa ne narulla kiinni.

Siinä olis paketti valmiina siskolle vietäväksi. Kaikinpuolin simppeli ja nopea lahja-idea.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Maalilla uutta ilmettä

Tänään on vapaapäivä ja tarkoituksena oli nukkua pitkään, mutta jostain syystä silmät aukesivat klo 6:30. Ai että kun otti päähän!
 Noh, ei siinä muuta auttanu kun ruveta ryystämään aamukaffia ja käymään läpi päivän suunitelmaa.
Hetki piti vielä ihastella kukkia ja siamailla kahvia, että sai aivot raksuttamaan.

Tarkoituksena on jo kauan aikaa ollut hävittää vanha rahi, joka ei ole niin miellyttänyt silmää. Jostain syystä en ole saanut aikaiseksi viedä sitä pois, niin ajattelin, että olkoon ja tehdään sille jotain.
Tuommonen se oli. Meidän sessukin on sitä pentuna pikkasen maistellut...
Tässä hetki ennen tuhoa. Varmaan moni olisi käyttänyt huonekalumaalia, mutta ajatuksena oli, että kestää minkä kestää. Hyvin tuo seinämaali tarttui kyllä. 
Tollanen siitä nyt sitten tuli. Odotukset ei ollu mitenkään kovin kummoset, joten ihan tyytyväinen olen lopputulokseen. Loppuun vielä muutamat päivän otokset.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Joogasukat

Syksy 2012 ja ensimmäinen tilaamani Novita-lehti. Siellä pitkävartiset pitsineulossukat ilman varpaita ja kantapäätä. Ruutupiirros näytti hieman haastavalta, mutta seuraavalla kauppareissulla ostin kaksi kerää luonnonvalkoista Nalle aloe vera -lankaa.

Posti toi useammankin Novitan ja Nallen aloe verakin poistui myynnistä, tuli ja meni projekteja. Kunnes nyt. Uuden projektin langat ovat vielä kaupan hyllyllä, ja sairaslomalla oli aikaa toteuttaa kauan suunnitteilla olleet sukat.


Aika ihanat, vaikka itse sanonkin! Enkä enää muista, mikä siinä ruutupiirroksessa muka niin haasteelliselta tuntui.


Krookuksetkin ovat vihdoin heränneet, ja minulla on jo lupa taas ulkoilla.


sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kevättä ja kynsilakkaa

Sohvalla on ollut aikaa lakata kynnet. Olen juuri se tyyppi, jonka täytyy istua kolme tuntia sormet harallaan kuivattamassa kynsilakkaa tai muuten se tuhriintuu. Tällä viikollahan sitä aikaa on sitten ollut. Kuivat ja ryppyiset kädet eivät ihan käsimallitasolle yllä. Jämäpuuvillalangoista syntyi kynsilakkaan mätsäävä ruusu tällä ohjeella.


Meillä kuulemma kukkii ensimmäinen krookus. Olen odottanut sitä useamman viikon ja nyt saan vain katsella kuvasta. Jokseenkin epäreilua, sanoisin. Koska tämä tyttö ei saa nyt ulkoilla, oli kevät tuotava sisälle. Pari viikkoa sitten kerätyt koivunoksat avasivat pienen pienet lehdet ja saivat maljakkoon seurakseen kirsikanoksia.


 Ranunculus on yksi lempparileikkokukista! Voisin ottaa noita kaikissa mahdollisissa väreissä.