Kevättä rinnassa!

Syksy on jo täällä, mutta meillä kotona on kevät! Innostuin mustavalkokeltaisen yhdistelmästä ja halusin sitä kotiin. Tässä muutama kuva olohuoneen uudesta lookista ;)

       Tiimarista löytyi keltaisia tuikkukippoja ja tauluihin lisäsin mustan ja valkoisen lisäksi keltaista.

                        Kirpparikierrokselta löydetty kaksi tyynynpäällistä.

                  Myös kirpparilta bongattu kello, joka oli pakko ostaa värien takia :)

Ruusuja! Olohuoneen keltaiset verhot on väärän sävyiset kaikkeen muuhun verrattuna, mutta ehkä löydän vielä ne täydelliset jostain..

Myös uusin Novita sopii meidän "sisustukseen" ;) Kai nyt jo saa polttaa kynttilöitä? :)

Näistä paloista (ja langoista) tulee olohuoneeseen vielä peitto heti kun käpälät on taas kunnossa. Olen myös ostanut muutaman keltaisen vaatekappaleen, mikä mua vaivaa?! Googletin pikaisesti ja netti kertoi, että keltainen antaa voimaa ja ehkäisee väsymystä. Sopii mulle! Mukavaa syksyn alkua kaikille!

Pallurat rivissä

Saatatte ehkä muistaakin, että hamstrasin heinäkuussa paniikinomaisesti parikymmentä kerää Hanko-lankaa, mustaa, harmaata, luonnonvalkoista ja sinapinkeltaista.

Harmi, että lanka poistui. Pidän pehmeästä kierrätyspuuvillasta, ja se on tarpeeksi paksuakin, vitosen puikoille.

Näin liian monta ihanaa kuvaa tuollaisesta pallerovirkkauksesta (bobble crochet), mutta enpä sitten löytänyt sanalle edes suomenkielistä vastinetta. Aluksi olisin halunnut maton sängyn viereen, mutta todennäköisesti olisin ollut vararikossa ennen sen valmistumista. Päädyin sitten tyynynpäälliseen.

Tyyny on kooltaan 50x50 cm ja pallurat suunnilleen miehen peukalonpään kokoisia. Langanmenekki oli aivan järjetöntä, en olisi ikinä osannut arvioida. Lisäksi käteni kipeytyi peukalon tyvestä, jos tein enemmän kuin kaksi riviä palluroita kerrrallaan. Hitaasti, mutta varmasti ja täysin muiden juttujen välissä valmistui tämä.

 

Taustan virkkasin mustasta vain kiinteillä silmukoilla. Pitäisi tehdä tälle vielä kaveri, mutta ilman palluroita.

Ps. Meillä oli aamulla pakkasta!

Sataisipa huomenna!

Olipa kerran tyttö, joka oli etsinyt jo vuosikausia kivaa aikuisten kokoista sadetakkia, ja 2,5 metriä Marimekon Siirtolapuutarha-vahakangasta, joka oli viety tarpeettomana kirpputorille. Kun he kaksi kohtasivat, syntyi hieman turhankin kunnianhimoinen suunnitelma ja seikkailu alkoi.

Sopivan ohjeen löysin Suuri Käsityö -lehden numerosta 3/2010. Kaavoja tuli muokattua tarkoituksella ja vahingossa, hommaan kului muutama viikko sitten kokonainen sateinen sunnuntai (jonka jälkeen ei juuri olekaan satanut), eikä se todellakaan mennyt niin kuin Strömsössä. Olisi ollut suureksi avuksi, jos olisi ommellut joskus takin. Tai jonkin hihallisen asian yläasteen jälkeen. Tai edes ommellut. Sen kummempia ohjeita ei siis ole tulossa. Mutta jos tällaiseen joskus ryhdytte, niin ostakaa kunnollista maalarinteippiä! 

Tekovaiheesta on tämä yksi ainoa kuva taskuista ja niiden vuorikankaista ennen ensimmäistäkään ompelua. Sen verran keskittymistä vaativaa puuhaa oli näin kokemattomalle ompelijalle, että kamera hautautui jonnekin kaavapaperin alle.

 

Valmis sadetakkini (johon kaikesta huolimatta olen erittäin tyytyväinen) edestä ja takaa. Siinä on pyöreät taskut ja huppu! Sunnuntainaama ja häikäisevä aurinko.

Tuulilista (se lärpäke, joka taittuu vetoketjun päälle, opin uuden sanan) näytti mielestäni jotenkin tylsältä, joten ompelin siihen suuret muovinapit. Ne toimivat ihan koristeina, takissa on vetoketju ja listassa tarranauhat.

Olen jotenkin tykästynyt hulpioreunoissa lukeviin kankaiden nimiin ja sain kuin sainkin sen piilotettua tuulilistan takapuolelle.

Mitä jos Tiimaria ei enää ole?

Toissapäivänä työkaveri sanoi kuulleensa radiosta, että Tiimari on hakeutunut konkurssiin. Loppupäivän (ja vielä eilisenkin) keskustelut kulkivat tähän tyyliin "Mistä mä nyt ostan kranssintekomateriaalia? Mistä mä nyt ostan askartelujutut? Mistä mä nyt ostan halloween-juhliin koristeita? Entä kivat lahjapaperit? Pientä piristystä kotiin?". 

Pääsin ensimmäistä kertaa Tiimariin joskus ala-asteella. Olimme siskon kanssa lomalla mummulassa yökylässä. Pieni Tiimari oli täynnä kyniä ja kumeja ja vihkoja ja kirjepapereita ja tarroja ja kaikkea pienen tytön päätä pyörryttävää. Kaikkea oli hypisteltävä ja jokainen hylly ja pöytä kierrettävä moneen kertaan. Lopulta saatiin jotain vietyä kassallekin asti, mutta ennen sitä oli kulunut kolme tuntia, ja vaari oli poistunut Tiimarin ovesta kenties elämänsä viimeisen kerran (keittämään päiväkahvia). 

Yhtenä syynä konkurssiin mainittiin kilpailevat ketjuliikkeet ja askarteluliikkeet. Ehkä isommissa kaupungeissa, mutta täällä saa juuri ja juuri kyniä, paperia ja niitä joka paikassa samoja Karton tai Paletin lahjapapereita ja -kasseja. Seinäjoelta löytyy kaksikin askarteluliikettä, mutta toinen on vahvasti paperiaskarteluun painottunut ja toisessa tuntuu olevan koruihin, posliinimaalaukseen ja muuhun vastaavaan soveltuvia tuotteita. Tein vasta viime vuonna ensimmäiset kranssini, mutta näin kukkakauppa-alan koulutuksen saaneena tarvitsen yllättävän moneenkin juttuun esimerkiksi vihreää muovipäällysteistä rautalankaa. Olen löytänyt sitä vain Tiimarista ja kukkatarviketukusta, josta ostaessa tarvitsee y-tunnuksen. Onhan se totta, että melkoista krääsääkin hyllyistä löytyy, mutta paljon myös hyvää tavaraa.

Kävin eilen töiden jälkeen kysymässä paikallisen Tiimarin myymäläpäälliköltä, milloin ovet suljetaan viimeisen kerran. Ei kuulemma tietoa, voi olla tänään, huomenna, ensi viikolla tai vasta vuodenvaihteessa. Otin korin, hengitin syvään ja aloitin hamstraamisen. Onhan mahdollista, että joku jatkaa toimintaa tai että huomenna alkaa jättimäiset alennukset ja loppuunmyynti, mutta koskaan ei voi tietää. Käytin hyväksi "ota 3 maksa 2" -tarjousta ja ostin juurikin sitä rautalankaa, juuttinarua, kranssikoristeita, kirkkaankeltaista lahjapaperia, korttipohjia, lahjanauhaa ja halloween-juhlia varten mukit, lautaset ja kertakäyttöpöytäliinan (musta ei ehkä ole perusmarkettien valikoimissa) ja lähdin aivan liian paljon köyhempänä kotiin. En tiedä, miten kauan 180 metriä rautalankaa riittää, mutta toivottavasti niin kauan, että löydän jonkun toisen sitä myyvän paikan.

Vieläkin omenaa

Meillä oli eilen sunnuntaibrunssin tuon talon miespuolisen asukkaan kanssa. Sen vähemmän karvaisen, koira osallistui nukkumalla pöydän alla. Vähän juhlistin ensimmäistä kaksipäiväistä vapaata viikonloppua, jolloin ei ollut mitään pakollisia menoja. Ja syksyä tietty. Keräsin aamulla pienen kimpun puutarhan syysväreistä.

 

Jatketaan nyt vielä tällä omenalinjalla, kun on kerran aloitettu. Tein amerikkalaisia pannukakkuja, mutta omenaversiona. Alkuperäinen ohje on jostain vuosien takaa ja olen jo lähteen unohtanut, mutta jos joku tunnistaa omakseen, niin kaikki kunnia hänelle. Muunlaisia pannukakkuja en ole enää tehnytkään. Saatoin ehkä paistaa turhan suuren läjän, mutta olisihan se kamalaa, jos pannukakut loppuisivat kesken!

Amerikkalaiset omenapannukakut

2 ½ dl vehnäjauhoja

1 rkl sokeria

½ tl suolaa

½ tl leivinjauhetta

½ tl soodaa

2 ½ dl maustamatonta tai turkkilaista jugurttia

1 muna

2 rkl voisulaa

2-3 omenaa

sokeria
kanelia

Sekoita kuivat aineet keskenään. Erottele keltuainen ja valkuainen. Sekoita keltuaisen joukkoon voisula ja jugurtti. Vatkaa valkuainen pehmeäksi vaahdoksi. Yhdistä keltuaisseos jauhoseokseen ja sekoita juuri ja juuri sekaisin. Kääntele joukkoon valkuaisvaahto. Poista omenoiden siemenkodat omenaporalla, kuori ja leikkaa ohuiksi renkaiksi. Sekoita lautaselle sokeria ja kanelia ja pyörittele omenarenkaat siinä. Laita lettupannulle voita, omenaviipale ja n. ruokalusikallinen taikinaa omenan päälle. Paista molemmin puolin.

Kanelinen omenapalahillo

Keittelin viime viikonloppuna hilloa, kanelista omenapalahilloa tarkemmin sanoen. Viikon viiveellä siis tämä. Olen vain onnistunut koukuttumaan lukemiseen taas niin täysin, että iltaisin käperryn kirjan kanssa viltin alle mieluummin kuin avaan koneen. Meidän toinen omenapuu oli päättänyt juuri ennen viikonloppua kovalla tuulella pudottaa lähes kaikki omenansa ja toinen ei aivan ollut vielä omiaan kypsyttänyt, mutta sumuinen sunnuntaiaamu tarjosi oivat puitteet lähteä omenavarkaisiin appiukon nurkille.

En varsinaisesti ole mittailevaa sorttia tällaisissa jutuissa, mutta sinnepäin ohje tulee tässä. Tarvitaan omenoita, kanelitankoja (jauhettu kanelikin käy), sokeria ja hillosokeria. Kuoritaan kyllästymiseen asti omenoita ja lohkotaan ne melko suuriksi isoon kattilaan. Heitetään sekaan kanelitankoja, jonkin verran tavallista sokeria (hillosokeri ei kestä pitkään keittämistä) ja loraus vettä (voi lisäillä myöhemminkin, jos näyttää menevän liian sakeaksi). Keitellään miedolla lämmöllä välillä sekoittaen, kunnes suurin osa omenoista on muuttunut soseeksi. Ongitaan kanelitangot pois (ja huuhdellaan ja kuivataan seuraavaa käyttökertaa varten) ja murskataan jäljellä olevat omenalohkot perunasurvimella rouheiksi palasiksi. Lisätään hillosokeria maun mukaan (eikä missään nimessä lueta paketin kyljestä oikeita määriä, ellei haluta kuolla sokerihumalaan), keitellään vielä hetki ja purkitetaan kuumennettuihin lasipurkkeihin.

Pariskuntavillasukat

VAROITUS! Luvassa kaksi erittäin huonoa kuvaa. Tästä eteenpäin ainoastaan omalla vastuulla.

Tämän viikon illat ovat kuluneet taas todella tiiviisti lahjasukkia neuloessa. Milloinkahan sitä saisi näitä ideoita sen verran ajoissa, ettei menisi aina niin kiireiseksi? Joka tapauksessa tällä kertaa neuloin kihlalahjaan pariskuntavillasukat. Kaksiväriset ja raidalliset, käyttö pariskuntatuulipukujen tapaan samaan aikaan ja samassa paikassa. 

Koska viimeinen sukka valmistui yhden jälkeen yöllä viimeisen mahdollisen neulomisajankohdan päätteeksi, huonompaa valaistusta olisi tuskin voinut edes saada. Tämä on ainoa kuva, jossa sukat näkyvät suunnilleen kokonaan. Rakkaan kamerani ruudusta ei todellakaan näy hämärällä kuin mustaa ennen salaman välähdystä.

Lankana Nallen mustaa ja violettia, täältä voi käydä katsomassa violetin oikean värin.

Paketista vielä kuva, ei mikään laatuotos sekään. Värimaailmana oli mustaa ja violettia siinäkin ja sisältä löytyi muutakin kuin sukat.

Omena-kanelimuffinssit

Kuten jo mainitsinkin, näin yhtenä yönä unta omena-kanelimuffinssien kuorruttamisesta. En itse asiassa ole sellaisia koskaan tehnyt, joten tuumasta toimeen ja google käyttöön. Jaksoin katsoa ehkä kolme ohjetta ennnen kuin kyllästyin pariin vuokaan työnnettyyn omenaviipaleeseen. Jos kerran muffinsseista näkee unta, täytyy niiden olla jotenkin erityislaatuisia. Kehittelin siis ohjeen itse. 

Taikina on kanelilla höystettynä vadelmamuffinssien ohjeesta, jonka alkuperästä ei ole mitään muistikuvaa, olen kirjoittanut sen ylös asuessani vielä kotona. Käytiin omenavarkaissa appiukolla, koska omat eivät aivan vielä olleet kypsiä (ja koska varastettu omena maistuu paremmalta), joten ohjeen omenat eivät ole mitään himosuuria kaupan versioita. Tein nämä amerikanmuffinssivuokiin, koska niiden korkeus riittää taikinan ja täytteen kerrostamiseen, mutta saattaisi onnistua tavallisillakin.

Omena-kanelimuffinssit (16-18 kpl)

omenatäyte

3 omenaa

1 rkl voita

3 rkl sokeria

1½ tl kanelia

(pieni loraus sitruunamehua)

taikina

6 dl vehnäjauhoja 

3 dl sokeria 

4 tl vanilliinisokeria 

4 tl leivinjauhetta 

1 tl kanelia

150 g voita 

2 dl maitoa 

2 munaa

kuorrute

1 prk kermaa

1 prk vaniljarahkaa

Kuori omenat ja pilko pieniksi kuutioiksi. Sulata pannulla voi, lisää sokeri, kaneli ja omenat (ja sitruunamehu). Paista keskilämmöllä, kunnes omenat pehmenevät. Anna jäähtyä taikinan teon ajan. Nypi kuivat aineet ja voi sekaisin. Sekoita joukkoon maito ja munat. Laita muffinssivuokien pohjalle kerros taikinaa, reilu teelusikallinen omenatäytettä ja päälle vielä taikinaa. Paista 225 asteessa 10-15 min. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon vaniljarahka. Kuorruta jäähtyneet muffinssit.