tiistai 30. heinäkuuta 2013

Lukuhommia

Tälläiselle näprääjätyypille on melkoinen kriisin paikka kun oikeassa kädessä komeilee rannetuki, ja lääkäri kieltänyt kaikki käsityöt, marjanpoiminnat ym. harrastukset. Yritän siis ottaa iisisti ja saada käteni kuntoon, että pääsisin jatkamaan ja esittelemään uutta projektiani! Ystävä tuli käymään kreivin aikaan juuri kun tuo käteni sai tuomion, ja toi minulle kirjan lainaan.


Pidin kirjasta yllättävän paljon ottaen huomioon, että päähenkilö ärsytti mua lähes koko ajan. Ja opin paljon kukkien kielestä :)

Olen tänä kesänä lukenut monta mahtavaa kirja, tässä seuraava mainitsemisen arvoinen.

 
Ihana, ihana, ihana! Kirjassa kerrotaan kahta tarinaa rinnakkain ja se on ihanan kepeä, mutta kuitenkin hienoja ajatuksia täynnä. Päällimmäisenä jäi mieleen lause "Sanotaan, ettei onnellista avioliittoa ole olemassakaan, mutta se ei ole totta. Helppoa avioliittoa ei sen sijaan ole olemassa."


Sitten kirja, jonka kaikkien pitäisi lukea!!


En halua sanoa tästä muuta kuin että yksi parhaimmista kirjoista, joita olen ikinä lukenut!

Tänään tehtiin miehen kanssa reissu kirjastoon ja nyt menen jatkamaan Sisarta. Alku on ollut ainakin hyvin lupaava.


perjantai 26. heinäkuuta 2013

Handmade

Juon tässä kolmatta mukillista aamukahvia ja odotan kärsimättömästi postia. Syksyn Novita tulee tänään. Onneksi täällä ei tarvitse kytätä ikkunasta tai ravata postilaatikolla montaa kertaa turhaan. Meidän postinjakajalla kun on tapana popittaa kovaa, ja etenkin näin kesällä, kun on ikkunat auki, sen todellakin kuulee kurvaavan laatikolle.

Memme vinkkasi tällaisista ihanuuksista joskus kevättalvella, ja eilen jo ehdin (lue: muistin) käydä hakemassa. Saatoin ostaa muutaman enemmän kuin kuvassa, onhan nuo nyt niin ihania! (Saattoi myös käydä niin, että olen ostanut mm. tuon kuvan kerän lankaa.) Ajattelin laittaa lahjaksi annettaviin tekemiini juttuihin.


Internetin ihmemaailmasta löytyi myös tällaista nauhaa. Sekin olisi aika ihanaa! Kenties täytyy tilata muutama metri. Nauhaa saa Ompelun ihanuus -verkkokaupasta, josta tuon kuvankin kopioin.


lauantai 20. heinäkuuta 2013

Tekisikö mieli Devil`s cakea?

Halusin tehdä pakkaseen jotain hyvää. Paholaisenkakku on helppo ja nopea ja herkullinen. Olisin lisännyt taikinaan vielä suklaata, jos sitä olisi ollut. Itse teen kakun tälläisellä ohjeella:

5dl vehnäjauhoja
1tl suolaa
1tl soodaa
4dl sokeria
1dl kaakaojauhetta
1tl vanijasokeria
2dl maitoa
2 munaa
1,5dl voisulaa tai öljyä

Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja sen jälkeen lisätään maito, voisula ja munat. Taikina voideltuun vuokaan ja sitten se onkin valmis lähtemään uuniin. 175 astetta ja tunti.


Onnistuin kumoamisessa tällä kertaa aika täydellisesti, vai mitä? ;)


Tuli aikasta hyvää! :)


Dinopurkit

Spraymaali on vihdoin kuivunut ja kuviakin siis luvassa! Joskus aikoja sitten Pinterestin syövereihin eksyneenä näin kivan lasipurkki-idean. Siinä tosin oli käytetty pupuja ja pastellisävyjä (joita siedän vain pienen hetken silloin, kun keväällä valo alkaa olla liian kirkasta, mutta siihen ei ole vielä ehtinyt tottua). 



Tarvittiin siis lasipurkkeja, liimaa (älkää käyttäkö kontaktiliimaa niin kuin minä, on jokseenkin ärsyttävää yrittää saada sitä juuri siihen, mihin eläimen jalat tulisivat), spraymaalia ja muovieläimiä. Pussillinen pikkudinoja tarttui mukaan kirpputorilta. Tässä talossa kun asuu yksi dinosaurusmies.


 Muovieläimet liimattiin kiinni kansiin ja annettiin kuivua.


Kannet eläimineen maalattiin spraymaalilla. Itse valitsin keltaisen, joka kuvassa näyttää huomattavasti paljon kivemmalta kuin luonnossa. Ja kannattaa tosiaan suihkia useampia ohuita kerroksia eikä yrittää peittää ensimmäisellä mitään. 

Tadaa, purkit valmiita ja sisältöä odotellessa!


perjantai 19. heinäkuuta 2013

Mug hugs

Mä olen käynyt kirjastossa ahkerasti tämän kesän aikana. Havahduin myös siihen, että kirjastossahan on myös käsityökirjoja, oho? Tuo Mug hugs- kirja oli kiva. Kirja oli englanniksi enkä voi sanoa, että mulla olisi englanninkielinen neulesanasto hallussa. Mutta ideoita tästä sai! Onko nämä nyt sitten jotenkin turhakkeita? Ehkä, mutta nättejä ne ainakin on!






 
 Nyt on heinäkuu, ja mä mietin jo joululahjoja, apua ? !

torstai 18. heinäkuuta 2013

Kyllä nyt vastustaa

Tänään oli tarkoitus saattaa pari ideatasolla jo pidempään pyörinyttä projektia valmiiksi. Materiaalit on saatu kasaan kirpputorilta, kierrättämällä ja osa ihan kaupasta. Eilen liimasin ensimmäistä kertaa elämässäni kontaktiliimalla (ostin sen vahingossa, pikaliima olisi sopinut paremmin), ja kaikki vaikutti vielä hyvinkin lupaavalta.

Tämä nyt olikin sitten sellainen ei niin toivoa täynnä oleva torstai. Spraymaali ei ollut ollenkaan sen väristä kuin hyllynreunan värimallissa, ja innostuksissani ja hämmennyksissäni suihkin ensimmäisestä kerroksesta liian paksun. Muutaman lisäkerroksen jälkeen tuo ei kuivu varmaan viikkoon. Lasipurkissa etiketin liima on liian tiukkaan jämähtänyttä. Tulostin ei ollut yhteistyöhaluinen. Muka mustia ja valkoisia kehyksiä olikin monta mustaa ja yksi valkoinen. Eivätkä postikortit mahtuneetkaan 10x15 kokoisiin kehyksiin. Kuvia ei ole siis tarjolla, jonain muuna päivänä sitten.

Virkkasin palluroita sunnuntaihin saakka, kunnes löysin kädestäni juuri siinä silmukkamallissa kipeytyvän lihaksen ja vaihdoin isoäidinneliöihin. Yksivärisinä ne ovat äärimmäisen rentouttavia. Eräs halpakauppa pelasti elämäni myymällä Novitan jo poistuneita lankoja. Peitolla on mahdollisuus valmistua.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Liikaa lankoja?

Aina silloin tällöin tulee mainittua, että lankoja on päässyt kertymään aika paljon. Yhtä usein lohdutellaan, että neuloville ja virkkaaville ihmisille nyt vain käy niin. Silti aina, kun nämä paljon lankoja omistavat ihmiset esittelevät omiaan, tulee sellainen olo, että eihän tuossa nyt ole kuin muutama kerä. Päätin vähän ryhdistäytyä ja järjestellä lankani, jos niitä sitten tulisi paremmin käytettyä loppuun. Varautukaa kuvatulvaan! Jätin edellisen postauksen Hangot pois näistä, kun juurihan ne esittelin.

Lähtötilanne oli tämä.


Aloitetaan täysistä keristä.


Isoäidinneliöpeittoa varten viisi kerää poistunutta ruskeaa, kolme kerää poistunutta vihreää ja yksi vielä saatavilla olevaa oranssia.


Kaksi kerää luonnonvalkoista Nalle aloe veraa joogasukkia varten ja beige Nalle pitsisukkiin.


Näistä seuraavista tulee joskus jotain, mutten vielä tiedä mitä.

Kuusi kerää sinapinkeltaista Drops Karismaa lankakaupan loppuunmyynnistä.


Kolme kerää poistunutta keltaista Keloa ja kaksi harmaata Crystalia (yksi kerä löytyi halvalla kirpputorilta ja piti ostaa sille kaveri).

 

Kolme kerää Rose mohairia löytyi aikoinaan kirpputorilta, mutta tuo väri ei kyllä iske ollenkaan. En sitten tiedä, mitä ajattelin näitä kassalle kiikuttaessani. Luumupuu-sävyistä puroa olen ostanut neljä kerää jostain tarjouksesta, mutta niiden kohtalo on vähän epäselvä.


Viisi kerää Miamia erääseen projektiin, josta ei koskaan tullut mitään. Kaksi oranssia ja yksi vihreä Isoveli toiseen projektiin, jossa suunnitelma muuttui.


Sitten päästäänkin (melkein) vajaisiin keriin.

Bambulankaa tiskirätteihin. Luonnonvalkoinen ja vaaleansininen vielä täysiä.


Yksi kokonainen ja yksi vajaa kerä petroolinsinistä Rosea jäi yli tuubihuivista. Oranssia Keloa on vielä hieman reilu kerä.


Woolista olen neulonut mm. junasukkia. Tuo harmaa kokonainen kerä oli kirppikseltä löydetyssä lankapussissa.

 

Kirjavia jämälankoja. Vaaleanpuna-ruskeasta raitalangasta, vihreästä Nostalgiasta ja Polkasta, violetista Polkasta ja Tico ticosta olen tehnyt sukkia, porkkana-sävyisestä Polusta ponchon ja oranssista Polkasta vauvan villahaalarin.

 

Meleerattua ruskeaa Nallea käytin vauvan haalariin, muista Nalleista olen neulonut joulupalloja.

 

Puuvillajämälankoja vauvanpeitosta.

 

Dropsin Nepal ja Karisma lankapussista kirpparilta täysiä keriä. Jämälankoina valkoista ja mustaa 7 veljestä, purppuraa Isoveliä, mustaa Keloa ja vihreää, valkoista ja harmaata Tempoa.


Loppuun vielä kuva avustajasta, joka oli niin kiireinen penkoessaan lankakasaa, ettei jäänyt edes tarkkana kameraan.


perjantai 5. heinäkuuta 2013

Voi Novita, minkä teit!

Kierrätyspuuvillainen vähän paksumpi Hanko-lanka on ollut aikoinaan ihastusta ensi hipellyksellä. Alkuvuodesta sitä vielä tuli sinapinkeltaisena, joka on yksi suosikkivärejäni. Mietin ja mietin ja mietin vielä vähän lisää, mitä siitä tekisin. Jossain vaiheessa keväällä päässäni hahmottui pallerovirkkauksella (bobble stitch, älkää kysykö, mitä se virallisesti suomeksi on) ja kaksinkertaisella langalla tehty raitamatto sängyn viereen. Siihen olisi kulunut lankaa yhden vararikon verran, joten vakuutin itselleni, ettei sellainen meidän makuuhuoneeseen edes sopisi. Seuraavaksi mietin Juhannusruusu-maton ohjeella tehtyjä tabletteja keittiön pöydälle, mutta kutosen puikoille tarkoitettu lanka tuntui hieman paksulta siihen. Hätää suunnittelun kanssa ei kuitenkaan ollut, koska onhan sinapinkeltainen hyvinkin selkeä syysväri.


(Pidän kovasti noista tekstipätkistä Novitan lankojen vyötteissä. Harmi, kun ei ole aiemmin tullut mieleen kerätä niitä talteen.)

Toissapäivänä vihdoin keksin, mitä teen sinapinkeltaisesta (ja mustasta ja luonnonvalkoisesta ja harmaasta) Hangosta. Novita oli tosin järjestänyt kivan yllätyksen, ensimmäisellä lankahyllyllä oli enää yksi roosan värinen kerä jäljellä. Toisessa oli vielä normaalit hinnat, mutta hyllyn reunassa "P" kertomassa langan poistuvan. Tiedättekö sen paniikinomaisen tunteen, kun seisoo lankahyllyn edessä miettimässä, ostaisiko tästä normaalihinnalla vai ottaisi riskin ja kävisi seuraavana päivänä katsomassa, onko muualla alennettuna vielä jäljellä?

 

Ympäri kaupunkia ajelemiseen ja paniikkihamstraamiseenhan se lopulta johti. Yritin hahmottaa langan menekkiä vyötteestä, jossa kerrottiin naisten M-kokoiseen paitaan menevän n. 900g (Novitan sivuilla tämä määrä on n. 500g, melkoinen heitto.) ja ostin 20 kerää, jonka olisi parasta riittää.

Pieni vilaus aloitetusta projektista. Palleroita sieltä on tulossa!


Ps. Novitan Syksy-talvi 2013 -lankakartta löytyy täältä. Eikö teistäkin keväänvihreä ole varsin syksyinen väri sinapinkeltaiseen verrattuna?

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Minirätti

Viime viikolla yhtenä aamupäivänä ukkosti ja satoi. Oli niin pimeää, että piti laittaa valot, joten ihmekös tuo, kun alkoi tehdä mieli neuloa. Jotain pientä kuitenkin vain, ei näin kesällä jaksa isoa hiostavaa villalankamyttyä käsissään pidellä. Päätin vihdoin tehdä vinoraitaisen tiskirätin kevään Novitasta. Bambulankakin oli valmiina, värinä vadelma.


Lisää vaaleanpunaista päivään toivat edellisillan sateen taittamat pionit.

 


Jostain syystä rätti näyttää tässä kuvassa jotenkin persikkaiselta, mutta ensimmäisestä kuvasta näkee todellisen värin. Pidin kovasti tuosta kuviosta, se oli helppo ja nopea. Inhoan sitä, kun pitää koko ajan katsoa ohjetta ja laskea silmukoita ja kerroksia. Tiskirätistä tuli hieman liian pieni minun makuuni, mutta olin laiska enkä jaksanut purkaa ja aloittaa alusta. Seuraavasta sitten isompi.