perjantai 31. toukokuuta 2013

"Some of the best memories are made in flip flops"

Huomaa, että kesä on täällä! Langat ja keskeneräiset näpertelyt ja työt jää odottelemaan syksyä. En malta keskittyä edes isoäidinneliöihin, vaikka niin luulin :)

Sain viime viikolla vihdoin hankittua kesäkukkia ja olen yrittänyt laittaa pihaa kivempaan kuntoon. (toki paljon pienemmässä mittakaavassa, kuin esimerkiksi Miia)

Olen rakastunut noihin tähtisilmiin, ja niitä oli pakko saada täksikin kesäksi etupihaa koristamaan.
 

Istutin itsellenikin yhden tekemistäni siemenpapereista ja jo parin päivän jälkeen pilkotti mullasta tälläistä, jee!


Siinä ne mun puutarhahommat sitten olikin nurmikonleikkuun lisäksi. Kyllä tuolla takapihalla jotain muutakin tapahtuu, mutta niistä ehkä myöhemmin :)

                                      Sitten olen vain litkinyt Lidlin jääteetä,


           ..nauttinut kesästä, (en tajua miksi mun varpaat halusi kääntyä noin päin:)


                                .. ja pakastanut koiralle jääherkkuja hellepäiviksi.


Vaikka en kuumalla oikein hellan ääressä viihdy, oli pakko tehdä tehdä uusista perunoista jotain kun niitä jo sai! Toki ne oli jotain espanjalaisia mutta kuitenkin ;)


Mukavaa viikonloppua!

perjantai 24. toukokuuta 2013

Kanavoileipäkakku

Isällä on vihreäkantinen ruutuvihko, jossa on reseptejä, lähinnä käsin kirjoitettuja, mutta myös lehdistä leikattuja. Vihko on vanha, enkä muista, että sinne olisi kovinkaan montaa ohjetta enää lisätty. Siellä on kokeiluja ajalta ennen minua ja kokeiluja, joista tuli lapsuuteni vakkariruokia. Siinä vihossa on lehtileike, jonka pitkä ja kapea soiro on taitettu sivujen väliin. Se on kanavoileipäkakku, ja sitä tehtiin meillä kaikkiin juhliin. Pienenä söin vain isän leipoman leivän kuorta kanatäytteen jämien kanssa, koska en tykännyt tuorejuustosta enkä sienistä. Sienet eivät ole vieläkään herkkua, mutta sieniä syvästi inhoava pappa ei ole vieläkään niitä tässä kakussa maistanut (eikä asiasta ole mainittu).

Pari viikkoa on tehnyt mieli tehdä kanavoileipäkakku. Johtuu varmaan juhlien puutteesta. Viikonloppuna syöjiä toivon mukaan on enemmän kuin kaksi, joten käytin tilaisuuden hyväkseni. Leivästä minulla ei ole ohjetta, koska teen tämän aina paahtoleipään. Leivän leipominen kuuluu isälle. Jostain syystä kasvistäytettä jää aina yli. Jos sitä loppua ei halua syödä leivän päällä, kannattaa tehdä kanatäytettä 1½-kertainen annos. Ohje on ajalta, jolloin yrtti- ja ruohosipulituorejuustot olivat suunnilleen ainoat maut, mutta itse suosin paprikaa. Kuvakin on viime juhannukselta, koska unohdin ostaa koristelua varten jotain.


Kanavoileipäkakku

16-24 viipaletta paahtoleipää (riippuen kakun koosta)
 kasvislientä kostutukseen

kanatäyte
n. 700 g hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita
300 g majoneesia
1½ tl currya

kasvistäyte
200 g herkkusieniä
1 paprika
½ purjoa
200 g tuorejuustoa
75 g majoneesia

kuorrutus
400 g tuorejuustoa
(75 g majoneesia)

koristeeksi esim. kirsikkatomaattia, persiljaa, paprikaa yms.

Paista kanat, pilko suikaleet ja sekoita joukkoon majoneesi ja curry. Pilko kasvikset hienoksi ja kuullota öljyssä. Anna jäähtyä hieman ja sekoita joukkoon tuorejuusto ja majoneesi. Kokoa kakku. Alimpaan ja ylimpään väliin kanatäyte, keskimmäiseen kasvistäyte. Poista paahtoleivistä reunat ja kostuta jokainen leipäkerros kasvisliemellä. Anna makujen tasaantua kelmun alla jääkaapissa yön yli. Sekoita tuorejuusto pehmeäksi ja notkista halutessasi majoneesilla. Kuorruta ja koristele.

tiistai 21. toukokuuta 2013

"To plant a garden is to believe in tomorrow" - Audrey Hepburn

Olen viettänyt aikaani puutarhassa, ja seuraava sadepäiväkin olisi buukattu ikkunoiden pesemiseen, joten näpertelyjä ja käsitöitä ei nyt ole esitellä. Sen sijaan voin antaa pettämättömiä vinkkejä, miten saa täysin naurettavat ja ikuisuuksia kestävät rusketusrajat huolimatta siitä, ettei muuten rusketu juuri ollenkaan. Loppuviikosta meille tulee multakuorma ja minikaivuri ja suunnitelmat alkavat vihdoinkin toteutua. Minut löytää puutarhasta.


Ajattelin pitää orvokit hengissä koko kesän.

  

Chilit ulkoilemassa.


 Vahingossa ostin kivikkokasveja. Ne joutuvat vielä odottamaan istutusta.


 Ennestään oli jo mehitähtiä.


Ja maksaruohoja.


Aukeavien kotkansiipien päät ovat minusta aina muistuttaneet jotain kotiloa.


Ystävälle puna-ailakki tarkoittaa sitä, että kesä on oikeasti tullut.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Itse tehty mysli


Mysli on pahaa ja maistuu jauhoilta ja kuivatut hedelmät vasta pahoja ovatkin. Sellainen rouheampi muromysli on pelkkää sokeria ja muka-terveellisyyttä. Tätä mieltä olin ennen kuin tein ensimmäistä kertaa itse mysliä. Tämä sai myslinvihaajankin vakuuttuneeksi. Okei, ehkä asiaan vaikutti myös se, että rakastan Eeva Kolua, eikä Eeva Kolu voi olla väärässä.


Yllätyksekseni olen tehnyt mysliä useampaankin kertaan ja kokeillut erilaisia variaatioita. Jokaisen syrjähypyn jälkeen palaan kuitenkin aina yhteen ja samaan. Minulle mysli on syksyn juttu, ehkä juuri inkiväärin, kanelin ja paahdetun pähkinän tuoksun vuoksi. Tämän satsin tein miehen toiveesta ja siihen tuli cashew- ja hasselpähkinää, mantelirouhetta, kaurahiutaleita ja -leseitä. En ole mikään hunajan ystävä, joten käytän makeutukseen aina vaahterasiirappia. Tässä ohje, jos joku muukin innostuu.


Pähkinäinen mysli

5 dl pähkinöitä (ja siemeniä)
5 dl kaurahiutaleita ja kaura- tai ruisleseitä
1½ tl kanelia
1 tl jauhettua inkivääriä
½ dl rypsiöljyä
2-3 rkl vaahterasiirappia tai hunajaa

Rouhi pähkinät, saa olla isojakin paloja. Sekoita kuivat aineet keskenään ja levitä pellille leivinpaperin päälle. Sekoita vaahterasiirappi tai hunaja hyvin rypsiöljyyn ja kaada myslin päälle. Sekoita käsin niin, että öljy leviää tasaisesti. Paahda 175 asteessa 15-20 min. Möyhi pari kertaa paistamisen aikana. Anna paahdetun myslin jäähtyä ja kuivua kunnolla ennen purkittamista. Säilytä ilmatiiviisti.

Kaupan mysleistä ja muromysleistä olen edelleen samaa mieltä.

tiistai 14. toukokuuta 2013

Pidetäänkö muffinssikestit?


Sunnuntai-iltana googlettelin jotain todennäköisesti täysin turhanpäiväistä, koska en edes enää muista, mistä oli kyse. Kuvahaulla löytyi virkattuja muffinsseja, joita en nyt ainakaan osannut odottaa, joten mielenkiinto heräsi. Piti varmaan tehdä vielä jotain järkevääkin, mutta päädyin heti kaivamaan lankalaatikosta jämäpuuvillalankoja. 

Ohje löytyi täältä, mutta tein vähän suurempia. Nämä olivat helppoja ja nopeita herkkuja, mutta virkkuukoukku olisi saanut olla vähän pienempi.



Muffinssit saavat huomenna hyvän kodin siskontytön leikkikeittiöstä. Ainakin olettaisin niin. Tai maatilalta. Tai Muumilaaksosta. Kodin nyt kuitenkin.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Käsityöt jäähyllä

Vaikka mä nainen olenkin, ja multitasking on toinen nimeni, mun on silti mahdotonta tehdä käsitöitä samalla kun katselen noita mm-kisoja. Siis ihan mahdotonta. Mutta tässä erätauon päivitys tapeteista! Tilailin siis nettikaupoista ilmaisia tapettinäytteitä. Osasta tuli ihan reilujakin paloja, mutta suurin osa oli sellaisia A4 kokoisia. Mitähähän kaikkea noista tekisi ja askartelisi?







Tuollaista kuviotapettia käytin jo keittössä olevan taulun taustaksi.

Peli jatkuu ja mä menen nyt kannustamaan Suomen voittoon! Hyvää viikonloppua ja ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!

Neliöistä soiroja

Marttailtiin Memmen kanssa vähän keskiviikkoiltana ja yllättäen kummallakin syntyi lisää isoäidinneliöitä. Nyt tuo viininpunaisenvioletti lanka sitten loppui! Olen jo epätoivoisena selannut huuto.netit ja muut, mutta ei sitä kukaan halua myydä edes ylihintaan. Suunnitelma B on vieläkin hakusessa, joten päädyin yhdistämään neliöitä soiroiksi päästäkseni eteenpäin tässä.


Tuossa se säälittävä pikkukerä nököttää. Eikö kenelläkään olisi ylimääräisenä tätä väriä?

maanantai 6. toukokuuta 2013

Arvatkaa, mikä oli mun lempiväri pienenä




 Poikkeuksellisesti mehua aamulla.



Keittiön verho on Marimekon Puutarhurin parhaat -kangasta kirpputorilta ja ensimmäinen ihan itse ompelemani asia (joo, se on ylösalaisin, saatoin laittaa nipsut väärään reunaan, ja on tuo alareuna oikeasti suora, kangas vain aaltoilee).


Narsissit kukkii vihdoin!


Ja leskenlehdet.


Sain aikoinaan isän muorin vanhat tuolit, kun muutin pois kotoa.



Trikookuteesta tulee kori. Se ei ole enää kovin isolla kerällä, koska...


Puhelimen kuvanlaatu, mutta näette varmaan tapahtuneen. Itse en onneksi ollut paikalla.


Tämän päivän kirppislöytö kotiutui terassin pöydälle ja siihen istutetaan kukka, kunhan tulee kesä.


Maitoa lähdin hakemaan ja terttuneilikat tarttuivat mukaan.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Siemenpaperi

Päätin kokeilla tehdä siemenpaperia. Aika kivoja pieniä lahjoja esim. häihin vieraille. Hauskinta ehkä on, jos lahjan saajalle ei kerro, mitä siemeniä on käytetty ja istutuksen jälkeen lahjansaaja saa jännätä, mitä sieltä maasta puskee :)

Tarvitsee siis vain paperia ja siemeniä. Näihin voi käyttää melkein mitä tahansa paperia vessapaperihylsyistä silkkipaperiin. Itse valitsin tuollaista kuviopaperia ja yksivärisiä papereita.


Paperisilppu esim. tehosekoittimeen, mukaan vettä ja sitten vaan surrur!


Ylimääräinen vesi kannattaa siivilöidä pois. Kuitenkin kannattaa jättää se sen verran kosteaksi, että sitä on vielä helppo muotoilla.


Sitten vaan siemenet sekoitetaan massaan ja esimerkiksi piparkakkumuotti avuksi.


Itse tein sydämmenmuotoisia. Aika söpöjä tuli, vai mitä? :)




Nuo kannattaa yrittää kuivattaa mahdollisimman nopeasti ilmavassa paikassa, ettei siemenet ala heti itämään.  Kuivauksen jälkeen ajattelin ympärille sitoa vielä jonkun kivan koristenauhan. Nämä siis laitetaan multaan ihan kuin siemenetkin.

 Tämän tytön weekend menee kyläillessä, grillatessa ja treenatessa. Hyvää viikonloppua! 

torstai 2. toukokuuta 2013

Tuparilahja

Mä olen innostunut nyt näistä sellofaanihässäköistä lahjoina. Kaveripariskunta muutti omaan tupaan ja tuparilahjaksi värkkäilin tälläistä.

Rahapuu, jonka istutin kivempaan ruukkuun ja kotoa löytyi valkoisia koristekiviä, joita ripottelin mullan päälle. Pahvisen alustan päällystin foliolla kivemman näköiseksi. Kaupasta löytyi ihania Vallilan servettejä ja lisäksi laitoin koristeeksi Geishakarkkeja.


Sitten vaan asiat pahvin päälle, sellofaania ympärille, narulla kiinni ja se on siinä :)

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vappubrunssi




Vietettiin Eikun ja Memmen (ja parin pojankin) kanssa vappubrunssia. Tämän tytön täytyi kokeilla tehdä itse simaa ja paistaa perinteisesti munkkeja. Onko teilläkin ollut kiva vappu?